Ubuntu 10.04 LTS ja Tampereen julkaisutapahtuma

April 29th, 2010 Matti Saastamoinen 1 comment

Ubuntu 10.04 LTS julkaistaan tänään 29.4. Kyseessä on ns. LTS-julkaisu (Long Term Support), johon tarjotaan maksuttomat tietoturva- ja huoltopäivitykset kolmen vuoden ajan työpöytäversioon ja viiden vuoden ajan palvelinversioon. Ubuntusta julkaistaan kahden vuoden välein tällainen LTS-versio ja puolen vuoden välein kokeellisemmat väliversiot. Ubuntu Suomen julkaisema lehdistötiedote kertoo 10.04-version oleellisimmat uudistukset.

Aina uuden Ubuntun julkaisun yhteydessä ympäri maailmaa järjestetään julkaisutapahtumia. LTS-julkaisut keräävät lisäksi erityishuomiota ja -panostusta. Ubuntu 10.04:n pääjulkaisutapahtuma järjestetään Suomen avoimen lähdekoodin keskus COSSin ja Ixonos Oyj:n toimesta Tampereella 5.5. klo 15-19. Tapahtumapaikkana toimii Finlaysonilla sijaitsevaan Demola. Julkaisutapahtumia järjestetään Tampereen lisäksi varmuudella perjantaina 30.4. Oulussa sekä lauantaina 15.5. Porissa.

Tampereen tapahtuman suosio on yllättänyt varmasti kaikki, myös meidät järjestäjät. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo lähes 150 henkilöä, joten yksin ei tarvitse paikalle saapuvien olla! Tapahtuma koostuu muutamasta Ubuntua käsittelevästä esityksestä, ruokailusta ja yleisestä seurustelusta sekä tietysti Ubuntun esittelystä ja ihmettelystä. Paikalle tuodaan läjäpäin Ubuntu 10.04 LTS Finnish Remix -romppuja mukaan otettaviksi ja osallistujien kesken arvotaan vielä Nokia N900.

Ixonos on ollut kiitettävän aktiivinen tapahtuman tukemisessa ja alkuperäinen ideakin Tampereen julkaisutapahtumasta tuli yritykseltä. Tilaisuudessa kuullaan tarkemmin, kuinka Ubuntua hyödynnetään Ixonosissa ja miksi se on tärkeä yritykselle. Ilmoittautuneiden joukossa onkin ilahduttavan paljon eri yritysten edustajia.

Tapahtumaan mahtuu vielä mukaan ja ilmoittautuminen suljetaan pe 30.4. klo 12. Istumapaikkoja tuskin riittää kaikille, joten kannattaa tulla paikalle ajoissa, mikäli haluaa istumaan esitysten ajaksi.

Ohjelma ja ilmoittautuminen sivulla http://www.coss.fi/ubuntufest.

Categories: linux, tapahtuma, ubuntu Tags:

Julkishallinnon sähköisen asioinnin palvelualusta kehitetään avoimella lähdekoodilla

March 16th, 2010 Matti Saastamoinen No comments

Suomessa puuhataan isolla kädellä kansalaisille ja yrityksille tarkoitettua julkisten palveluiden sähköistä asiointialustaa, jossa avoimen lähdekoodin ratkaisuilla ja niitä tarjoavilla kotimaisilla toimijoilla on mahdollista saavuttaa keskeinen rooli.

Työ on vielä alkuvaiheessa ja keskeiset palvelut pitäisi olla palvelun piirissä vuonna 2013. Hanketta pyöritetään valtiovarainministeriön SADe-ohjelmassa:

Valtiovarainministeriö asetti huhtikuussa 2009 Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelman). Ohjelman tavoitteena on edistää sähköistä asiointia siten, että kansalaisten ja yritysten sähköinen asiointi kattaa vuoteen 2013 mennessä kaikki keskeiset palvelut. Kansalaisten ja yritysten palveluille luodaan yhtenäiset asiakasrajapinnat eri tahojen tuottamiin julkisiin palveluihin. Tavoitteena on myös koko julkisen hallinnon tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen.

Sähköisen asioinnin palvelualusta tulee tarjoamaan keskitetyn ratkaisun sähköisten asiointipalvelujen kehittämiseen koko julkiselle hallinnolle. Palvelualustan avulla voidaan rakentaa yksittäisten viranomaisten palveluja tai useiden viranomaisten yhteisiä palveluja tai palvelukokonaisuuksia. Kehitettävä palvelualusta on keskeinen julkisen hallinnon sähköistä asiointia vauhdittava yhteinen IT-ratkaisu, joka valmistuttuaan mahdollistaa sähköisten palvelujen kehittämisen nopeammin ja kustannustehokkaammin.

18.2.2010 julkaistussa muistiossa (pdf) käydään läpi mm. ohjelmaan sisällytettäviä palvelukokonaisuuksia:

  • Oppijan palvelukokonaisuus: tavoitteena on luoda kansalaisille verkkopalvelukokonaisuus opiskelua ja siihen hakeutumista, oppimista ja urasuunnittelua tukevista palveluista elinikäisen oppimisen periaatteella.
  • Osallistujaympäristö-palvelukokonaisuus: tavoitteena on vahvistaa tieto- ja viestintäteknologian avulla kansalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä tarjota hallinnolle sähköiset välineet toteuttaa monipuolista kansalaisten kuulemista, vuorovaikutusta ja yhteistä valmistelua verkon välityksellä.
  • Oma terveys -palvelukokonaisuus: tavoitteena on kansalaisen terveyden edistäminen, sairauksien ehkäisy ja asiakaslähtöisen hoidon tukeminen hyödyntäen kansalaisen itse hyvinvointi- ja terveyskansioon tallentamaa henkilö-, terveys- ja toimintakykytietoa sekä ammattilaisen kansalaiselle tuottamaa sähköistä, tietoa terveydestä, sairauksista ja niiden hoidosta.
  • Rakennettu ympäristö ja asuminen -palvelukokonaisuus: tavoitteena on tuottaa ja mahdollistaa asumiseen ja rakentamiseen liittyviä asiointi-, neuvonta- ja rajapintapalveluja.
  • Työnantajan palvelukokonaisuus: tavoitteena on, että vuoteen 2014 mennessä työnantajilla on käytössään entistä monipuolisempia ja helppokäyttöisempiä verkkopalveluita työnantajavelvoitteiden hoitamiseen. Palvelulla helpotetaan erityisesti pienten työnantajien (esimerkiksi kotitaloudet ja pienet yritykset) toimintaa.
  • Kansalaisen hyvinvointipalvelusuunnittelu -palvelukokonaisuus: tavoitteena on asiakkaan hyvinvointipalveluprosessin entistä tehokkaampi suunnittelu ja ohjaus.
  • Yrityksen perustajan palvelukokonaisuus: perusajatuksena on yrityksen perustamiseen liittyvien julkisen hallinnon palvelujen kokoaminen yhteen ja soveltuvien palvelujen sähköistäminen. Yrityksen perustamisen ohjeistus integroidaan niihin palveluihin ja järjestelmiin, joita perustamisessa tarvitaan.

Ohjelman johtoryhmässä on linjattu, että ohjelmassa kehitetään näitä seitsemää palvelukokonaisuutta. Tavoitteena on kehittää palvelut muodostamaan keskenään yhteentoimiva asiakaslähtöinen verkosto, johon voidaan helposti liittää myös ohjelmaan kuulumattomia asiointipalveluja.

Ohjelma sisältää lisäksi erilaisia tukipalveluja, kuten kansalaisten asiointitilin, Suomi.fi-portaalin ja YritysSuomi.fi-portaalin, joka rakennetaan TerveSuomi.fi-portaalin tapaan uudelle avoimien rajapintojen ja avoimen lähdekoodin alustalle ja avataan vuoden 2010 lopussa.

Ohjelmassa noudatetaan 6.3.2009 julkaistun hallituksen kannanoton sisältämiä yleisiä laatuvaatimuksia. Niinpä avoimen lähdekoodin ratkaisut otetaan merkittävään rooliin ohjelmassa.

SADe-ohjelman palvelukokonaisuuksissa on tavoitteena alentaa käyttöönottokustannuksia
hyödyntämällä avointa koodia. Sähköisen asioinnin alusta- ja webjulkaisujärjestelmähankkeissa
on tarkoitus rakentaa ympäristöt avoimesta koodista.

Tämä on iso juttu!

Kuten todettua, työ on vielä alkuvaiheessa, mutta asiat etenevät koko ajan ja hankkeista tullaan tiedottamaan pitikin vuotta.

Suomalaiset avoimen lähdekoodin yritykset: olkaa valppaina!

Categories: julkinen sektori Tags:

Pääministeri ja valinnan vapaus

March 15th, 2010 Matti Saastamoinen No comments

Pääministeri Matti Vanhanen harmitteli 5.3. julkaisussa blogikirjoituksessaan tutun maidon katoamista vakioruokakaupastaan:

Hyllytilaa on kyllä metreittäin, mutta joku muu on halunnut tehdä valinnan puolestani. Nyt sitten totuttaudun toiseen kauppaan. Sitä valinnan vapautta kukaan ei kuluttajalta vie.

Kirjoitus villiinnytti median ja keskustelua käytiin mm. eri maitojen alkuperästä, ruotsalaisen maidon laadusta ja kruunun kurssista. Koska kommentin antoi pääministeri ja kohteena oli niinkin arkipäiväinen tuote kuin maito, niin reaktio oli arvattavissa.

Jätetäänpä maito kaupan hyllylle ja siirrytään tietokonekauppaan, automarkettiin tai vaikka kännykkäliikkeeseen, joista kaikista saa kuluttajille suunnattuja tietokoneita. PC-tietokoneita on tarjolla monen kokoista, näköistä ja merkkistä mallia, mutta kaikkien sisällä pyörii yhden ja saman yhdysvaltalaisen yrityksen käyttöjärjestelmä. Kuluttajalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.

Miksi tästä ei nosteta meteliä? Miksi Vanhanen ei ajatellut kotimaisuutta mainostaessaan Microsoftin Live@edu-palvelua Yhdysvaltain matkallaan kaksi vuotta sitten?

Kun kyse on maidosta, niin kuluttaja voi helposti äänestää jaloillaan ja lompakollaan. Tietokoneiden kanssa kuluttajalla ei ole samanlaista mahdollisuutta vaikuttaa koneen mukana tulevaan käyttöjärjestelmään. Hän ei voi valita yhdysvaltalaisen käyttöjärjestelmän sijaan esimerkiksi kotimaista alkuperää olevaa käyttöjärjestelmää tai hankkia tietokonetta kokonaan ilman käyttöjärjestelmää.

Paras vaihtoehto kuluttajan kannalta olisi, että käyttöjärjestelmä erotettaisiin tietokoneesta ja hän voisi konetta hankkiessaan valita siihen haluamansa käyttöjärjestelmän asennettuna – tai jättää käyttöjärjestelmän kokonaan pois. Käyttöjärjestelmät voisivat olla lueteltuina lisenssi- ja asennuskuluineen EU:n Microsoftille määräämän selainvalikon tapaan.

Tässäkin toimintamallissa on monta sudenkuoppaa, kuten eri käyttöjärjestelmien ja laitteistojen yhteensopimattomuudet sekä asennustyön vaatima aika ja asiantuntemus. Mutta nykyinen malli, jossa kuluttajalla ei ole juuri mitään valinnanvapautta on vähintäänkin kyseenalainen.

Categories: linux, microsoft Tags:

Valon päivä

February 3rd, 2010 Matti Saastamoinen No comments

Hyvää Valon päivää (3.2.).

VALOhan tulee sanoista Vapaat ja Avoimen Lähdekoodin Ohjelmistot. VALO-ohjelmia voi rajoituksetta käyttää, kopioida, jakaa eteenpäin ja jopa muokata, mikäli taidot riittävät.

Valon päivään sopii mainiosti vierailu suomenkielisiä VALO-ohjelmia Windowsille levittävän VALO-CD:n sivuilla. VALO-CD-projekti julkaisi viime viikolla viidennen version VALO-CD:stä, joka on ladattavissa projektin sivuilta tai tilattavissa postitse pientä korvausta vastaan. Mainioiden VALO-poimintojen lisäksi VALO-CD v5 sisältää mm. Turvallisuus-lehdessä julkaistuja artikkeleja ja muita oppaita.

Hyvää nimipäivää myös kaikille Valoille.

Categories: ohjelmistot Tags:

Kalifornia hyväksyy avoimen lähdekoodin

January 25th, 2010 Matti Saastamoinen No comments

Kalifornia on virallisesti hyväksynyt avoimen lähdekoodin ohjelmien käytön osavaltion hallinnossa. Kyseessä ei siis ole suositus käyttää ja hankkia avoimen lähdekoodin ratkaisuja, vaan lupa käyttää niitä. Ei siis tässä mielessä mitään maata mullistavaa, mutta positiivista on asian saama julkisuus ja toimintaohjeeseen liitetty avoimen lähdekoodin määritelmä, joka on linjassa Open Source Initiativen määritelmän kanssa.

Selkeä avoimen lähdekoodin määritelmä on tärkeä, koska yhä useammat ohjelmistovalmistajat lisäävät myyntipuheisiinsa avoimuuden mantraa, vaikka itse tuotteella ei olisi mitään tekemistä avoimen lähdekoodin kanssa. Tämä lieveilmiö on luonnollinen, mutta ei-toivottava seuraus avoimen lähdekoodin suosion kasvusta. Avoimuudesta on tullut myyntivaltti.

Pian Kalifornian avoimen lähdekoodin toimintaohjeen julkaisun jälkeen San Francisco julkaisi uuden toimintaohjeen ohjelmistojen arvioimiseksi. Uusi ohjeistus edellyttää kaupungin hallinnon yksiköitä vertailemaan avoimen lähdekoodin ohjelmia tasavertaisesti suljettujen ohjelmien kanssa. Valitettavasti ohjeistukseen on jäänyt pieni virhe (lihavoitu).

The Software Evaluation Policy will require departments to consider open source alternatives, when available, on an equal basis to commercial software, as these may reduce cost and speed the time needed to bring software applications to production. (Open source software means that the underlying source code is not copyrighted and therefore available free of charge to read, modify, and build upon.)

Asiahan on niin, että avoin lähdekoodi on yhtä lailla tekijänoikeuden alaista tavaraa kuin kaikki muukin koodi. Ero perinteiseen, suljettuun koodiin tulee siinä, että avoin lähdekoodi on lisensoitu vapaammilla ehdoilla, jotta koodin vastaanottajalla on enemmän oikeuksia hyödyntää saamaansa koodia. San Francisconkin olisi kannattanut pysyä Open Source Initiativen määritelmässä eikä vetää mutkia suoraksi.

San Franciscon pormestarin Gavin Newsomin mukaan kyseessä on maan ensimmäinen kaupungin julkaisema avoimen lähdekoodin toimintaohje. San Franciscossa avoimen lähdekoodin käytössä on jo saavutettu hyötyjä nopeampien toteutusaikojen ja kustannussäästöjen merkeissä.

Categories: julkinen sektori Tags:

Avoin lähdekoodi ja tietoturva -seminaari 3.11.

November 5th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

Osallistuin COSSin, Tietotekniikan liiton ja Tietoturva ry:n järjestämään Avoin lähdekoodi ja tietoturva -seminaariin Espoossa, 3.11. Nixu Oy tarjosi ystävällisesti tilat tilaisuudelle ja ilmaisen lounaankin. Tilaisuus oli tarkoitettu COSSin ja Tietoturva ry:n jäsenille.

Pääosa esityksistä oli todella hyviä ja yleisökin aktivoitui välillä keskustelemaan. Kirjoitin Qaikun #seminaarikannu-kanavalle liveraporttia esityksistä.

Puhujat olivat herttaisen yhtä mieltä siitä, että tietoturvaa ei voi parantaa salailulla, kuten ohjelmiston lähdekoodin salaamisella. Security through obscurity ei siis toimi. Lähdekoodin avoimuus nähtiin useissa yhteyksissä tietoturvaa parantavana tekijänä. Esim. sovelluksen toimivuus voidaan todentaa sataprosenttisesti vain käymällä sen lähdekoodi läpi.

En ole varma tulevatko esitysdiat julkiseen jakoon (*), mutta mikäli tulevat, niin kerron siitä täällä ja yllä mainitussa Qaiku-säikeessä. Osa niistä tarjoaa varmasti ajateltavaa, vaikkei paikalle olisi päässytkään.

(*) Esitykset ovat saatavilla vain osallistujille.

Categories: tietoturva Tags:

Karmicin asentamisen jälkeen

November 5th, 2009 Matti Saastamoinen 1 comment

Viime viikolla julkaistu Ubuntu 9.10 “Karmic Koala” on kerännyt ylistystä ja haukkuja ja kaikkea siltä väliltä. Myös Ubuntu Suomi on kokoontunut virtuaalisesti ja keskustellut Karmicista.

Kaikki on siis ennallaan ja uusi Ubuntu-julkaisu herättää aina tunteita puolesta ja vastaan. Yleensä ottaen aina on kuitenkin menty eteenpäin ja parempaan suuntaan. Niille jotka haluavat mahdollisimman vakaata ja pitkään tuettua Ubuntua suositellaan pitkän tuen julkaisuja eli LTS-versioita. Edellinen Ubuntu LTS julkaistiin vuonna 2008 ja seuraava tulee ulos huhtikuussa 2010. Osittain LTS:ien välillä julkaistavat versiot toimivatkin uusien ominaisuuksien testipenkkinä LTS-julkaisuja varten.

Danny Piccirillo on koonnut The Silent Number -blogiinsa todella kattavan kokoelman toimenpiteistä, joita tehdä Karmicin asentamisen jälkeen. Mukana on perusasioita, mutta myös softavinkkejä kokeneemmille. Suosittelen!

Categories: linux Tags:

Ubuntu 9.10 julkaistaan tänään

October 29th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

karmic-cover-3dSuosituin työpöytä-Linux Ubuntu päivittyy tänään. Ubuntu 9.10, Karmic Koala, julkaistaan viikko Microsoft Windows 7:n ja kaksi kuukautta Mac OS X Snow Leopardin jälkeen.

Luvassa on takuulla paljon testejä ja vertailuja kolmikon välillä, vaikka kaikille käyttäjätyypeille sopivan lopullisen totuuden tarjoaminen ei olekaan mahdollista. Ubuntun nostaminen johtavien kaupallisten käyttöjärjestelmien rinnalle on omiaan kasvattamaan Linuxin tunnettuutta ja parantamaan sen mainetta kaikille sopivana ja turvallisena järjestelmänä – varsinkin, kun tuore Ubuntu sitä nimenomaan on.

On todella hienoa, että käyttöjärjestelmärintamalla on peruskäyttäjällekin aidosti tarjolla useita vaihtoehtoja, joskin OS X:ää on hieman hankala asentaa muuhun kuin Maciin. Tilanne on nykyään aivan erilainen kuin vaikka viisi vuotta sitten, mutta vielä on huimasti matkaa siihen, että kuluttaja voisi tietokonetta ostaessaan itse valita koneen käyttöjärjestelmän tai päästä testaamaan jotain Linux-jakelua kaupassa kuin kaupassa.

Käyttöjärjestelmien työstäminen monella rintamalla lisää kilpailua ja edistää niiden kehittymistä. Sama ilmiö on nähty WWW-selaimissa ja hyötyjiä ovat kaikki käyttäjät.

Tuore Ubuntu-julkaisu ei mullista maailmaa, mutta tarjoilee käyttäjälle entistä siloitellumman, nopeamman, turvallisemman ja helppokäyttöisemmän Linux-jakelun. Netissä on jo paljon arvosteluja, jotka perustuvat beta- tai RC-versioihin, ks. esim. Register. Itse olen käyttänyt Karmicia Beta 2 -versiosta lähtien ja alusta pitäen järjestelmä tuntui jämäkältä ja toimivalta beta-asteesta huolimatta.

Seuraava Ubuntu, versioltaan 10.04 ja lempinimeltään Lucid Lynx (Mark Shuttleworthin julkaisuvideo), tulee olemaan pitkän tuen julkaisu (LTS), jota tuetaan työpöytäversioissa kolme vuotta ja palvelinversioissa viisi vuotta. LTS-versioita julkaistaan Ubuntusta kahden vuoden välein edellisen ollessa Ubuntu 8.04.

Linkkejä:

(“Karmic Koala CD Cover” by aldolat is licensed under a Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 License. Translated from another material at SpreadUbuntu by aldolat. Originally based on a work by Aldo Latino)

Categories: linux Tags:

Kankaanpään lukiolle 30 000 euron säästöt Linuxilla

October 8th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

Kankaanpään Yhteislyseossa siirryttiin viime kesän aikana Linux-pääteratkaisun käyttöön. Kankaanpään Seutu -lehti on julkaissut artikkelin muutoksesta. Ratkaisun toteutti Opinsys Oy, jonka blogista löytyy kirjoitus toimituksesta.

Lukio toimii Kankaanpään kaupungin pilottikouluna avoimen lähdekoodin järjestelmälle, joten mikäli kaikki sujuu mallikkaasti, niin laajempaa siirtymistä avoimiin järjestelmiin on odotettavissa. Tähänastiset kokemukset ovat ainakin kustannusten osalta erinomaiset, sillä lukio säästää Linux-pääteratkaisulla n. 30 000 euroa vuodessa verrattuna aikaisempaan ratkaisuun. Säästöjä syntyy ylläpitokustannusten vähentymisestä, laitteiden käyttöajan pitenemisestä ja ohjelmistojen pakkopäivitykseltä välttymisestä – ja oppilaat saavat luonnollisesti kaikki samat palvelut kuin aikaisemminkin.

Kustannusten vertailu onnistuu Kankaanpään lukion osalta helposti, sillä lukio on aikaisemminkin hankkinut tietotekniikkaratkaisunsa palveluna. Monissa muissa kouluissa (tai muissa organisaatioissa) kustannusten vertailu on hankalaa ja todellisten lukujen selvittäminen vaatii työtä. Hankaluus ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että asioista vastaavan henkilön on tiedettävä mitä organisaation IT-ratkaisut kustantavat.

Kun kustannukset ovat tiedossa, niin vertailu vaihtoehtoisiin ratkaisuihin on mahdollista ja hankinnat voidaan tehdä perustellummin kuin tyyliin “tällä on menty ennenkin, joten pysytään vanhassa”.

Categories: koulut Tags:

Norja siirtyy avoimiin standardeihin

September 23rd, 2009 Matti Saastamoinen 4 comments

Norjan hallitus on tehnyt heinäkuussa päätöksen, jolla vauhditetaan avoimien standardien ja tiedostomuotojen käyttöä julkishallinnossa.

Päätöksen seurauksena 1.1.2011 alkaen sähköpostiliitteinä lähetettävät dokumentit on lähetettävä PDF- tai ODF-formaatissa. Lisäksi 1.1.2012 alkaen hallituksen operoimilla web-sivustoilla multimediasisältö on julkaistava avoimissa tiedostoformaateissa seuraavasti:

  • Video: Theora/Vorbis/Ogg or H.264/AAC/MP4
  • Ääni: Vorbis/Ogg, MP3 or FLAC/Ogg
  • Kuvat: JPEG or PNG

Ministeri Heidi Grande Røysin perustelut eivät lisäselittelyjä kaipaa:

- All users are supposed to have equal access to public information and services on the internet. The state should not discriminate users based on what kind of technical equipment and soft ware they are using. This decision means that the users are granted a right to watch or download multi-media material from the state in open format; that is, formats not locked to specific suppliers in the market, reform minister Heidi Grande Røys says.

Avoin dokumenttistandardi ODF on myötätuulessa myös Unkarissa ja Malesiassa, jotka ovat hyväksyneet sen kansalliseksi standardiksi. Saman päätöksen ovat jo aikasemmin tehneet Brasilia, Kroatia, Ecuador, Italia, Etelä-Korea, Etelä-Afrikka, Ruotsi ja Taiwan. Milloin Suomi seuraa perässä?

Mm. nämä tiedot löytyivät ODF Alliancen tuoreesta uutiskirjeestä, jonka voi lukea ja tilata ODF Alliancen nettisivuilta.

ODF TO BE OBLIGATORY IN NORWEGIAN PUBLIC SECTOR

Beginning on January 1, 2011  it will be obligatory to use ODF or PDF  when exchanging documents as e-mail attachments between government institutions and users in Norway. ODF and PDF were included in the government's so-called Reference Catalog and is the second step in a long-term effort by the Ministry of Government Administration and Reform to establish recommended and obligatory IT standards to be used by public institutions and enterprises. 

http://www.regjeringen.no/en/dep/fad/press-centre/press-releases/2009/new-obligatory-it-standards-for-the-stat.html?id=570650
Categories: julkinen sektori, standardit Tags: