Archive

Archive for August, 2007

Ruotsissa sekoiltiin OOXML-äänestyksessä

August 31st, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Ruotsissa on touhuttu ja sekoiltu urakalla OOXML:n ISO-standardoinnin käsittelyssä.

28.9. paikallinen standardiorganisaatio SIS äänesti Microsoftin Office Open XML -tiedostoformaatin puolesta. Pian käsittelyn jälkeen Computer Sweden -lehti paljasti, että äänestystuloksen takana oli painostusta ja lahjontaa Microsoftin toimesta.

Tietoviikko kirjoittaa asiasta seuraavasti:

Lehden mukaan Microsoft lähetti kumppaneilleen sähköpostia, jossa kehotettiin osallistumaan kokoukseen ja äänestämään tiedostomuodon puolesta. Viesti kehottaa yrityksiä maksamaan itse 15 000 kruunun osallistumismaksun, mutta lupaa rahallista markkinointiavustusta ja lisäapua Microsoftin resursseista.

Lehden mukaan Microsoft antaa teknisistä yksityiskohdista tietämättömille valmiita argumentteja tiedostomuodon puolesta ja kehottaa osallistujia jäämään vielä äänestyksen jälkeenkin “ollakseen hyviä osallistujia”.

Microsoft on myöntänyt sähköpostin aitouden.

Sittemmin on käynyt ilmi, että äänestyksessä oli tehty vilppiä. Yksi jäsenistä oli jättänyt useamman kuin yhden äänen. Tämä johti siihen, että Ruotsi äänestää Suomen ja monen muun maan tapaan tyhjää lopullisessa äänestyksessä OOXML:n nopeasta käsittelystä.

Pistää sanattomaksi.

Categories: microsoft, standardit, yhteiskunta Tags:

Full Circle Magazine issue #4

August 31st, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Full Circle Magazinen neljäs numero on julkaistu.

Sisältönä mm.:

* Edubuntu – What’s in it for the kids?
* How-To : Hosting Code on LaunchPad, Learning Scribus part 4 and Keep your kids safe in Ubuntu.
* Preview of Miro 0.9.8.
* Interview with Ubuntu Developer Colin Watson.
* Letters, Q&A, MyDesktop, MyPC, Top5 and more!

Käy lataamassa omasi!

Categories: lehdet, linux, ubuntu Tags:

AutoFsck poistaa levyntarkistustarpeen käynnistyksen yhteydessä

August 27th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Ubuntussa (ja mahdollisesti muissakin Linux-jakeluissa?) on käytössä automaattinen levyntarkistus, joka ajetaan käyttäjärjestelmän joka 30:s käynnistyskerta. Mikäli koneen levyt sisältävät paljon dataa ja koneen käynnistämisellä on kiire, niin operaatio tuntuu kestävän tuskastuttavan pitkään.

AutoFsck hoitaa levyntarkistuksen mielestäni fiksummin, sillä se suorittaa levyntarkistuksen koneen sammutuksen yhteydessä ja kysyy luvan ennen tarkistuksen aloittamista. Jos käyttäjä vastaa kieltävästi, niin AutoFsck varmistaa, ettei tarkistusta ajeta seuraavan käynnistyksen yhteydessä, vaan uusi kysymys esitetään seuraavan shutdownin yhteydessä.

Ubuntun AutoFsck-wikissä on ohjelman asennusohjeet.

Categories: linux, ohjelmistot, ubuntu Tags:

Ubuntu isovanhemmille

August 24th, 2007 Matti Saastamoinen 1 comment

Tom-buntu-blogissa on kolmiosaisessa artikkelissa käsitelty Ubuntun, tai tarkemmin Xubuntun, sopivuutta isovanhempien käyttöön: ks. osa1, osa2 ja osa3.

Kirjoittajan isovanhemmat hankkivat uuden tietokoneen ja kirjoittajan vastuulle tuli laittaa tietokone käyttökuntoon ja ylläpitää sitä. Hän päätti formatoida koneen mukana tulleen Windows Vistan ja asentaa tilalle Linuxin. Perusteluja tähän oli useita:

  • Linuxin turvallisuus ja sille suunniteltujen virusten ja haittaohjelmien vähyys. Ei siis tarvetta resursseja haukkaavalle antivirus-ohjelmistolle, pop-uppeja suoltavalle palomuurille, eikä pelkoa haittaohjelmien koneenvaltauksesta.
  • Käyttöliittymän muokattavuus. Isovanhemmille (ja muillekin peruskäyttäjille) suunnatun tietokoneen käyttöliittymän on oltava mahdollisimman yksinkertainen. Linux mahdollistaa käyttöliittymän monipuolisen muokkaamisen myös ilman lisäohjelmia.
  • Linuxin ylläpidon helppous. Linux-konetta voi helposti ylläpitää turvallisesti myös etänä. Lisäksi tukitöitä on vähemmän Linuxin Windowsia paremman luotettavuuden vuoksi.

Kannattaa lukea artikkeli ja miettiä voisiko sukulaisen tai tuttavan (tai oman) tietokoneen varustaa Windowsin sijasta Linuxilla. Useimmissa tapauksissa tähän ei liene mitään esteitä, mikäli Linuxin perusasiat ovat asentajalla tiedossa.

Update 1.9.2007:
Tom-buntu on nykyään Tombuntu, ja blogin uusi osoite on www.tombuntu.com.

Categories: linux, ubuntu Tags:

Suomi ei ota kantaa OOXML:n ISO-standardointiin

August 24th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Tämä on jo muutaman päivän vanha uutinen, mutta kiireiden vuoksi kirjoittelen siitä vasta nyt.

Maanantaina pidetyssä Suomen Standardisoimisliitto SFS:n kokouksessa keskusteltiin Microsoftin Office Open XML -standardista (OOXML) ja pyrittiin löytämään yhtenäinen kanta OOXML:n ISO-standardoinnin osalta.

Yhtenäistä kantaa ei valitettavasti löydetty ja näin Suomi pidättäytyy äänestämästä asiassa eikä vaikuta mitenkään kansainväisten standardisointiorganisaatioiden yhteisen JTC1-komitean päätökseen siitä, käsitelläänkö OOXML ns. nopeutetussa menettelyssä.

Kyseessä oli siis todellakin Suomen kanta OOXML:n ISO-käsittelyyn nopeutetussa menettelyssä, eikä standardin lopulliseen hylkäämiseen tai hyväksymiseen. Mm. COSSin mielestä tässä vaiheessa ei missään nimessä kannata kiirehtiä OOXML:n ISO-standardointia, sillä standardissa on merkittäviä vikoja ja epäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat tai jopa tekevät mahdottomaksi sen toteuttamisen. OOXML:n todellista avoimuutta on myöskin kritisoitu laajalti.

Digitoday:

JTC1 tekee päätöksen ooxml:n nopeutetusta standardisoinnista jäsenmaiden kantojen perusteella, kun kaikki kansalliset organisaatiot ovat ilmaisseet linjansa syyskuun 2. päivään mennessä.

Hyväksyntään vaaditaan 75 prosenttia äänistä, ja jokaiselle maalla on yksi ääni. Maanantaina Suomi hukkasi oman äänensä, joten nyt vain seurataan sivusta, mitä muut maat päättävät.

Maanantain kokouksessa
yrityksistä ja yhteisöistä standardisointia tukivat Digitodayn mukaan Microsoft, Tietoenator, WM-Data ja Sysopen Digia. Hylkäämistä esittivät IBM, Nokia, Effi, EK, Kuntaliitto ja COSS. Novell äänesti tyhjää.

Categories: microsoft, standardit, yhteiskunta Tags:

COSS: Suomen ei kannata kiirehtiä OOXML:ää

August 17th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Suomen open source -keskus COSS julkaisi tänään tiedotteen kannastaan Microsoftin Office Open XML -tiedostostandardin käsittelyyn Suomessa. Alla tiedote kokonaisuudessaan:

Suomen open source -keskus COSSin mielestä Office Open XML -standardoinnin kiirehtiminen ei ole Suomen ohjelmistoteollisuuden edun mukaista.

- OOXML:ää ei kannata standardoida hätiköiden, sillä meillä on jo yksi avoin standardi dokumenttiformaateille, ODF. Oleellista on tarjota kansalaisille ja asiakkaille parempia palveluja tehokkaammin sovittua standardia hyödyntäen, eikä ajaa epävarmuutta synnyttäviä ja yhteensopivuutta vaikeuttavia uusia standardeja, COSSin johtaja Petri Räsänen toteaa. – Erityisesti julkiselta sektorilta standardien noudattamisessa voi odottaa linjakasta toimintaa ja sitoutumista jo sovittuihin asioihin, Räsänen täydentää.

- Yli vuosi sitten ISO-standardoitu ODF on suuren toimijajoukon kehittämä kaikille avoin ilmaisuvoimainen formaatti, toteaa COSSin tekninen asiantuntija Manu Setälä. Yli 6000-sivuisen OOXML:n väitetään sisältävän patentoituja ominaisuuksia. – OOXML:n täydellinen toteuttaminen on ainakin pienille ohjelmistotaloille käytännössä mahdotonta, Setälä lisää.

Suomessa tiedostomuodoista on alettu keskustella laajemmin vasta ODF:n ja Office Open XML -tiedostomuodon standardoimista koskevan päätöksenteon yhteydessä. Tiedostoformaattien merkitys on kansallisesti merkittävä asia, sillä mikäli formaattia ei saada avattua, tieto on menetetty. Esimerkiksi NASA väittää, että se ei enää pysty avaamaan kaikkia kuukävelyn aikaisia kuviaan, koska tiedostojen formaatti ei ole enää käytettävissä.

Linkkejä uutisiin aiheesta:

Categories: microsoft, standardit, yhteiskunta Tags:

Enterprise Open Source Directory (EOS)

August 17th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Optaros on kesän aikana avannut kaikille avoimen open source -ohjelmistohakemiston.

Enterprise Open Source Directory -palveluun (EOS) on koottu kategorioittain open source -ohjelmistoja ja jokaisesta ohjelmasta on nähtävillä mm. lyhyt kuvaus, ohjelman lisenssi ja Optarosin arviot ohjelman toiminnallisuuksista, kypsyydestä, yhteisön aktiivisuudesta ja tulevaisuudennäkymistä.

MediaWiki EOS:n ohjelmanäkymässä.

EOS on erittäin simppeli käyttää ja oleelliset tiedot ovat helposti käsillä. Suosittelen tutustumaan! Mikäli palvelu saavuttaa suuren suosion ja aktiivisia käyttäjiä, niin se vain paranee käyttäjäkommenttien, ohjelma-arvioiden ja keskustelujen myötä.

Optarosin kuvaus EOS:stä:

EOS started its life offline as the Open Source Catalog in November 2006. We were surprised by the demand (over 10,000 downloads to date) and the positive response from both enterprises and the open source community. The demand for updates, additions and conversations quickly became overwhelming and we built EOS to take the endeavor online and provide a greater opportunity for enterprises to connect with the open source community.

Categories: ohjelmistot Tags:

Siirtyminen OpenOffice.orgiin etenee oikeusministeriössä

August 17th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Tietoviikko uutisoi oikeusministeriön OpenOffice.org-vaihdoksen etenemisestä. Projektissa korvataan Lotus SmartSuite -ohjelmistot pääasiassa avoimen lähdekoodin OpenOffice.orgilla ja lopputuloksena ministeriön 10 000 työasemasta n. 8500 on jatkossa varustettu OpenOffice.orgilla. Loput työasemat tulevat sisältämään Microsoft Officen.

Ohjelmien asennus on sujunut jouhevasti ja ulkopuolista palvelua on jouduttu ostamaan vuodesta 2005 alkaen vain 20 000-30 000 eurolla. Vuosille 2006-2011 tehdyn kustannusvertailun mukaan puhtaan Microsoft Office -ohjelmiston kustannukset olisivat noin 6,7 miljoonaa euroa. Valitusta yhdistelmäratkaisusta joudutaan pulittamaan vain noin kaksi miljoonaa euroa – säästöä kertyy siis lähes 5 miljoonaa euroa!

Eri vaihtoehtojen tuottavuuseroja ei oikeusministeriön hankkeessa mitattu, mutta esimerkiksi Tanskan teknologiaministeriön vertailun mukaan erot ovat olemattomia.

Ohjelmistojenvaihdosprosessin on suunniteltu tulevan valmiiksi ensi vuoden aikana.

Lähde: Tietoviikko

Categories: julkinen sektori, ohjelmistot Tags:

Microsoft ja open source

August 15th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Tuoreimmassa Tietoviikossa (#25, 10.8.2007) on artikkeli Bill Gatesin jättäytymisestä pois Microsoftin leiristä. Gatesin lähtemisestä on puhuttu jo vuosikausia, mutta suunnitelmien mukaan Gates jättää yrityksen johtotehtävän ensi vuoden aikana.

Samaisessa jutussa käsitellään myös Microsoftia ja open sourea. Microsoftilla on ollut jo vuosia oma Open Source Software Lab ja heinäkuussa avattiin uusi Microsoft Open Source -sivusto, johon kootaan Microsoftin open source -toimintaan liittyvää tietoa.

Open Source Software Labin tarkoituksena on kokeilla ja tutkia Microsoftin tuotteiden toimivuutta open source -ohjelmistojen kanssa ja löytää keinoja toimivuuden parantamiseksi: esim. kuinka ajaa muita kuin Microsoftin sähköpostiohjelmia Microsoft Exchange Serverin kanssa tai kuinka yhdistää Microsoftin tuotteet toimimaan yhdessä vaikka Linuxin kanssa. Laboratorion johtajan Bill Hilfin mukaan he pyrkivät myös auttamaan avoimen lähdekoodin filosofian ymmärtämisessä Microsoftin sisällä.

Hilf toteaa Computer Business Reviewille antamassaan haastattelussa, että Microsoftilla on laajan tuotevalikoimansa ja kasvavien softa- ja palvelumarkkinoiden myötä huikeat mahdollisuudet open sourcessa. Muutos kohti open sourcea ottaa kuitenkin aikansa ja haasteena on ottaa oppia kokemuksista ja muuttua tarpeen mukaan.

The challenge is we learn and change based on experiences, he said. There’s not some switch that Bill Gates has in the basement that flips the whole company left or right, it doesn’t work like that.

Tuoreen open source -sivuston lisäksi Microsoft on avannut kesällä CodePlex-palvelun, joka on Microsoftin vaihtoehto open source -projektien hostaukselle a’la SourceForge.net.

You can use CodePlex to create new projects to share with the world, join others who have already started their own projects, or use the applications on this site and provide feedback. A word about Microsoft’s role: Microsoft does not control, review, revise, endorse or distribute the third party projects on this site. Microsoft is hosting the CodePlex site solely as a web storage site as a service to the developer community.

Heinäkuun OSCON-konferenssissa Hilf kertoi, että Microsoft on hakenut OSI-hyväksyntää Shared Source -lisensseilleen. Päätöstä lisenssien hyväksymisestä virallisiksi OSI-lisensseiksi ei ole vielä tehty, mutta tapaus on herättänyt luonnollisesti paljon huomiota. Mikäli lisenssit hyväksytään open source -lisensseiksi, niin Microsoftista tulee yhä selvemmin osa open source -yhteisöä.

Microsoft on siis ainakin näennäisesti ottanut isoja askelia open sourcen suuntaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että asenteet open sourcea kohtaan ja tietämys koko asiasta vaihtelee yhtiön sisällä erittäin paljon. Bill Hilfin johtamassa Open Source Software Labissa tiedetään varmasti parhaiten millainen potentiaali open sourcessa olisi Microsoftille myös bisnesmielessä, mutta muutos avoimempaan suuntaan ei käy helposti, kun suljettua ja lisenssimyyntiin perustuvaa bisnestä on harrastettu parikymmentä vuotta.

Microsoft on osannut aina tilaisuuden tullen polttaa näppinsä open source -yhteisön kanssa tylyillä kommenteillaan open source -syövästä ja -kommunismista. Yhtiön toukokuussa ilmoille heittämiä patenttirikkomussyytöksiä open source -ohjelmistoja vastaan Hilf harmittelee kaikkein eniten. Asia uutisoitiin Fortune-lehdessä erittäin näkyvästi.

That article hit, and the way that article landed and the message that it brought out was extremely aggressive. It made us look like a draconian… racketeering… predator. We made mistakes in the way we tried to communicate what we were doing, and if I look back at things I would change, that’s probably one of them, that’s probably a big one

Microsoft matelee kohti avoimempia malleja. Ei ehkä täysin omasta tahdostaan, vaan pakon sanelemana, mutta matelee kuitenkin. Tämä on jälleen iso osoitus open sourcen potentiaalista ja open source -yhteisön painoarvosta. Nyt ja tulevaisuudessa yhä useampi asiakas edellyttää suurempia vapauksia tarvitsemiensa ohjelmien kanssa – ja loppujen lopuksi Microsoftinkin on kuunneltava asiakkaitaan.

Categories: liiketoiminta, microsoft Tags:

SCO v. Novell

August 14th, 2007 Matti Saastamoinen No comments

Sijoittajien usko SCO:hon on romahtanut, sillä SCO:n osakkeen arvo on pudonnut 71% eilisen oikeuden päätöksen julkistamisen jälkeen. Novellin osakekurssi nousi samaan aikaan 5,5 %.

SCO tiedottaa olevansa pettynyt oikeuden päätökseen, mutta samalla toteaa, että asiaa ei ole vielä täysin käsitelty, ja että he tutkivat keinoja jatkaa tästä.

Koko avointa koodia hyödyntävälle maailmalle eilinen uutinen oli erittäin positiivinen, joskin SCO:n uhkailut ja väitteet on open source -yhteisöissä jo pitkään osattu jättää omaan arvoonsa.

ITviikko:

Juttu on osoittanut, että koko teollisuus puolustaa oikeuksiaan yhtenä rintamana, Linux Foundationin Jim Zemlin totesi InfoWorldille.

Monet Linux-fanit pitävät Novellin voittoa todennäköisesti hyvityksenä taannoiselle Microsoft-Novell -sopimukselle, joka tahrasi Novellin mainetta open source -maailmassa.

Novellin mukaan oikeuden päätös vei pohjan SCO:n vaatimuksilta eikä SCO enää uhkaa Linux-yhteisöä. Tämä hyödyttää kaikkia Linux-toimittajia sekä muitakin open source -pelureita.

Linkkejä ja lähteitä:

ITviikko: Oikeus hylkäsi SCO:n Unix-vaatimukset
Groklaw: What’s Left? – A Chart of the Summary Judgment Rulings in SCO v Novell
Groklaw: SCO speaks
Groklaw: What goes to trial?

ars technica: Investors bailing on SCO stock, SCOX plummets
Infoworld: SCO says it’s down but not out in Linux case
The SCO Group, Inc.: Statement from SCO Regarding Recent Court Ruling
Forbes.com: New Chapter for Novell

Categories: juridiikka, linux Tags: