COSSin Kesäkoodi 2008 on käynnistynyt! Kyseessä on open source -kehittäjille loistava tilaisuus päästä osallistumaan open source -projekteihin ja saamaan vielä palkkaa tästä huvista. Monet aiempien vuosien kesäkoodarit ovat löytäneet leipätyönsäkin kesäkoodiprojektien myötä, joten kaikkien kynnelle kykenevien ja asiasta kiinnostuneiden kannattaa olla hereillä.
Hakemusten deadline on 20.2. klo 16.00, alkukarsinta tehdään 29.2. ja viralliset kesäkoodarit tälle vuodelle valitaan 22.3.2008. IRCnetissä keskusteluun voi osallistua kanavalla #kesakoodi.
Alla lisätietoa COSSin tiedotteen muodossa ja kannattaa katsastaa myös Kesäkoodi 2008 -sivut.
COSS Tiedote
Julkaistavissa heti
Suomalaiset yritykset ja Suomen open source -keskus COSS tarjoavat unelmien kesätyötä open source -kehittäjille.
Kesäkoodi 2008 -projektissa suomalaiset yritykset ja COSS palkkaavat suomalaisia korkeakouluopiskelijoita koodaamaan erilaisiin open source -ohjelmistoprojekteihin. Opiskelijat saavat itse ehdottaa sekä projektia että siihen liittyviä tehtäviä, joita haluaisivat kesätyönään tehdä.
Sponsoreina ovat tällä hetkellä mukana Nokia Siemens Networks, Saunalahti, Google ja Ixonos, lisää kumppaneita hankitaan edelleen.
“Saunalahdella on käytetty avoimen koodin ohjelmistoja jo pitkään. Kesäkoodiprojektin kautta meillä on nyt hyvä tilaisuus tukea ohjelmistojen kehittämistä ja tukea kehittäjien osallistumista mielenkiintoisiin hankkeisiin. Samalla opimme itsekin uutta”, sanoo osastopäällikkö Kai Keinänen Saunalahdelta.
Kesäkoodin tavoitteena on tukea suomalaisten opiskelijoiden osallistumista merkittäviin avoimen lähdekoodin projekteihin, edistää open source -tietoisuuden leviämistä sekä vahvistaa yritysten tarvitsemaa OSS-osaamista.
”Vuoden 2007 kesäkoodi onnistui hienosti. Kuusi opiskelijaa pääsi koodaamaan projekteihin kuten KBackup, Inkscape, Exaile, JBoss Rules’ ja MoinMoin. Projektit onnistuivat hyvin ja mikä parasta, koodaajat ovat kuvanneet työtään unelmien kesätyönä”, COSSin johtaja Petri Räsänen sanoo.
Kesäkoodin järjestää FILOSI (Finnish Linux and Open Source Initiative), jonka muodostavat ohjelmistoalan tutkimuslaitokset ja yritykset ja se toimii osana Suomen open source -keskus COSSia. Kesäkoodi 2008 -hakemuksia otetaan vastaan 20.2.2008 saakka. Valinnat tehdään 22. maaliskuuta. Valinnoissa painotetaan tunnettuja ja myös liiketoiminnallisesti tunnettuja projekteja.
Lisätietoja:
www.coss.fi/kesakoodi
Ranskan valtiollinen poliisi on kertonut siirtyvänsä Windows XP:stä Linuxiin (via The Open Road). Siirtyminen toteutetaan vaiheittain niin, että otettaessa uusi työpöytäkone käyttöön, siihen asennetaan suosittu Linux-jakelu Ubuntu.
Tänä vuonna Ubuntu otetaan käyttöön 5 000-8 000 koneessa ja seuraavan neljän vuoden aikana 12 000-15 000 koneessa. Tavoitteena on, että 2013-2014 jokainen n. 70 000 työpöytäkoneesta on varustettu Linux-käyttöjärjestelmällä.
Syitä muutosprosessiin on kolme: open source -ohjelmistojen mahdollistama riippumattomuus, joustavuus ja kustannussäästöt. Ranskan valtiollisen poliisin IT-osaston päällikön Nicolas Geraudin kommentti kertoo paljon.
The Linux interface is ahead of other operating systems currently on the market for professional use.
Säästöjä on laskettu kertyvän pelkästään maksullisten lisenssien katoamisen myötä 7 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä ei ole Ranskan valtiollisen poliisin ensimmäinen liike open sourcen suuntaan. Vuonna 2005 organisaatio siirtyi Microsoft Officesta OpenOffice.orgiin ja vuotta myöhemmin hylättiin Microsoft Internet Explorer Mozilla Firefoxin alta. Samalla sähköpostiohjelmaksi valittiin Mozilla Thunderbird.
Alfrescon VP Business Development Matt Asay kehottaa open source -ratkaisutoimittajia olemaan hereillä Ranskan suhteen. Maan open source -markkinat ovat suuret ja tulevalta on odotettavissa vielä parempaa.
(kuva, cc-by-sa)
Projity on vastikään julkaissut avoimen lähdekoodin projektinhalintatyökalustaan OpenProjista version 1.0. Kyseessä on Projityn mukaan täysiverinen ratkaisu projektien hallintaan, joka korvaa mm. Microsoft Projectin.
OpenProj shares the industry’s most advanced scheduling engine with Project-ON-Demand and provides Gantt Charts, Network Diagrams (PERT Charts), WBS and RBS charts, Earned Value costing and more. There is literally no time or effort involved in switching to OpenProj, and your teams can manage projects on any platform for free.
OpenProj on lisensoitu OSI:n hyväksymällä Common Public Attribution License 1.0:lla (CPAL) ja se on saatavilla maksutta Linuxille, Macille, Unixille ja Windowsille. Ohjelma osaa avata Microsoft Project .mpp, Project 2003 .xml ja Projityn omia .pod-tiedostoja. Se on käännetty useille kielille, mutta suomen kielen tukea ei vielä ole. Projity kaipaakin apua dokumentointi- ja käännöstyöhön.
Asensin OpenProjin Ubuntuuni (7.10) SourceForgessa saatavilla olevalla .deb-paketilla. Testaamani MS Project 2003 -tiedosto näytti avautuvan ilman ongelmia. Ubuntun oletusohjelmavarastoissa ohjelmaa ei vielä ole, mutta voisi kuvitella, että se lisätään sinne pian varsinkin, kun itse Mark Shuttleworth on ohjelmaa kehunut:
“OpenProj is an exciting addition to the range of professional desktop applications that are available on free software desktop today. It’s increasingly possible to run your business entirely on an open Linux platform, with full compatibility across free software applications and your legacy documents. Congratulations to the Projity team for this milestone release!” -Mark Shuttleworth
OpenProjin lisäksi Projity tarjoaa SaaS-mallilla Project-ON-Demand-palvelua. Project-ON-Demand (doh, mikä nimi) käyttää pääosin samaa tekniikkaa kuin OpenProj, mutta sisältää lisäksi esim. partneri- ja asiakasroolit, jotka SaaS-malli mahdollistaa. Project-ON-Demand ei siis ole koneelle asennettava ohjelma, vaan verkkopalvelu, jota Projity ylläpitää ja josta peritään n. $10-20/kk per käyttäjä käyttäjätyypistä riippuen.
Sisällönhallintaohjelmisto (CMS) Joomla!:sta on viime viikolla julkaistu vakaa 1.5 versio. Joomla! 1.5 on kahden ja puolen vuoden kehitystyön tulos, jonka aikana Joomla! 1.0:n koodipohja on laitettu suureksi osaksi uusiksi.
Joomla! on kokenut uudet version myötä paljon parannuksia, joiden läpikäyminen sujuu parhaiten suomenkielisen Joomlaportal.fi:n tarjoaman Joomla! 1.5 yleisesittelyn avulla.
Ubuntu-yhteisön oma riippumaton julkaisu, Full Circle Magazine, on edennyt yhdeksänteen numeroonsa. Tuoreessa lehdessä käsitellään mm. seuraavaa:
- OpenGEU – A step-by-step install from OpenGEU creator Luca De Marini.
- How-tos: Directory Server, Ubuntu on an iBook, Installing OpenTTD (Transport Tycoon Deluxe), and part one of the new “Create Your Own Server” series.
- Review of the KDE 4.0 release
- Letters, the Q&A, My Desktop, the Ubuntu Women column, the Top 5, and much, much more!
http://fullcirclemagazine.org/2008/01/24/issue-9-out/
Vuosi on alkanut open source -rintamalla vähintäänkin räväkästi. Sun ostaa MySQL:n, useat open source -yritykset ovat kahmineet kymmeniä miljoonia rahoituskierroksilla ja nyt Nokia ilmoitti ostavansa Trolltechin.
The acquisition of Trolltech will enable Nokia to accelerate its cross-platform software strategy for mobile devices and desktop applications, and develop its Internet services business.
Nokian tarjouksen summa on n. 105 miljoonaa euroa, jonka hyväksymistä Trolltechin hallitus yksimielisesti suosittelee. Trolltechin sivuilla on monenlaista tietoa kaupasta.
Nokia on aikaisemmin ollut aktiivinen toimija GNOME-yhteisössä internet-tabletien ja maemo-alustan myötä. Trolltechin ostaminen nostaa Nokian merkittävään asemaan nyt myös KDE-yhteisössä. Nokian open source -toimintojen johtaja Ari Jaaksi ottaa kauppaan lyhyesti kantaa blogissaan.
Both GNOME and KDE are very interesting and active projects. Our strong participation in the Gnome community and the new access to KDE and Trolltech’s technology puts us in an unique position to create even more interesting mobile devices, together with the open source communities.
Trolltech on ilmoittanut julkaisevansa Qt:n jatkossa GPLv2-lisenssin lisäksi GPLv3-lisenssillä.
“We decided to add GPL v3 licensing after consulting with both KDE e.V. and the Free Software Foundation,” explained Eirik Chambe-Eng, co-founder of Trolltech.
“I am very pleased that Trolltech has decided to make Qt available under GPL v3,” commented Richard Stallman, author of the GPL and president of The Free Software Foundation. “This will allow parts of KDE to adopt GPL v3, too. Even better, Trolltech has made provisions for a smooth migration to future GPL versions if it approves of them.”
Viime päivinä maailmalta on kuulunut muutamia open source -yritysten rahoitusuutisia:
Alfresco $9M
Alfresco Software Inc., the leader in open source enterprise content management (ECM), today announced the completion of a $9 million Series C round of financing led by SAP Ventures, bringing total funding to $19 million.
Alfresco will use the proceeds to fund continued growth into the enterprise content management market, including product development and acceleration of global expansion plans, particularly in the German, US and Asian markets. (Lähde: Alfresco)
Openads $15,5M
Openads, the developer of the free, open source ad server now used by more than 30,000 publishers worldwide, today announced the completion of its Series B financing. The $15.5 million investment was led by Accel Partners, with participation from existing investors Index Ventures, First Round Capital, Mangrove Capital Partners and O’Reilly AlphaTech Ventures.
The company will use the funds to accelerate product development and expand its team to support its large publisher community, which is now using Openads to deliver billions of ads daily in over 100 countries around the world. (Lähde: Prnewswire.com)
…we’re also able to use some of that new investment straight away to deliver one of the most requested features from our community – a hosted version of their favourite ad serving software! (Lähde: Openads Blog)
Automattic $29,5M
GigaOM reports that Autmomattic, the company behind the open-source blogging platform WordPress, Spam filter Akismet, and other products, has raised $29.5M in Series B round of funding led by True Ventures in addition to The New York Times, Polaris Ventures, and Radar Ventures led by Polaris Venture Partners, which has provided $20M of the amount, in addition to True Ventures, The New York Times and Radar Ventures. (Lähde: Technozzle.com)
The large injection of capital will not only go towards the development of Akismet and WordPress (the downloadable software) but the development of (its hosted blogging platform), (its avatar offering), and BBPress (an upcoming hosted bulletin board product) as well. (Lähde: TechCrunch)
COSSin julkaisema kannanotto Microsoftin Suomen kouluille tarjoamasta edu@live-paketista ja pääministeri Matti Vanhasen kommenteista on päässyt hyvin mediassa läpi.
Ainakin Aamulehti, Iltalehti, Tietokone, Iltasanomat, ITviikko, Digitoday ja Verkkouutiset ovat julkaisseet STT:n muokkaaman tiedotteen.
Alla COSSin alkuperäinen tiedote:
22.1.2008
COSS Tiedote
Julkaistavissa heti
Microsoftin taktiikka vahingollinen Suomelle -
Valtiojohdon puolustettava vapaata kilpailua IT-alalla
Pääministeri Vanhanen vastaanottama lahjoitus Microsoftilta on huono uutinen suomalaiselle ohjelmistoteollisuudelle. Mediatempullaan Microsoft pyrkii vahvistamaan hallitsevaa markkina-asemaansa ja vaikuttamaan ohjelmistoalan kehitykseen Suomessa.
Viime vuonna EU-tuomioistuin vahvisti Microsoftin saaman tuomion markkina-aseman väärinkäytöstä. Nyt EU-komissio on käynnistänyt uudet tutkimukset Microsoftin kilpailukeinojen lainmukaisuudesta.
Uuden tutkinnan kohteena on logiikaltaan sama taktiikka, jota Vanhanen kommenteissaan kiitteli. Microsoft tarjoaa osana käyttöjärjestelmäänsä ja palvelinohjelmistoja ohjelmistoja, joita aiemmin ovat tarjonneet riippumattomat ohjelmistoyhtiöt. Ilmaisilta näyttävien uusien ohjelmistojen ja palvelujen avulla käyttäjät sidotaan tiukemmin vain Microsoftin tuotteissa toimiviin teknologioihin ja markkinoilta siivotaan kilpailijat pois.
Julkisen sektorin IT-ammattilaiset ministeriöissä ja kunnissa ovat viime vuosina törmänneet ongelmiin, joita huonosti toimiva kilpailu ohjelmistomarkkinoilla synnyttää. Riippuvuus yhdestä toimittajasta on johtanut umpikujaan – kilpailutus ei onnistu eikä innovatiivisia, edullisempia ja toimintaa tehostavia ratkaisuja voida ottaa halutusti käyttöön.
- Valtiojohdon tulisi toimillaan ja viesteillään puolustaa avointa kilpailua ja innovatiivisuutta ja tukea siten uusien nokioiden syntymistä. Tämä tarkoittaa kilpailua edistävien hankintapäätösten rohkaisemista ja kriittistä suhtautumista monopolistisiin kilpailukeinoihin, sanoo COSSin johtaja Petri Räsänen.
Digitoday kertoo, että Kaunaiaisten suomenkielinen koulutoimi on hankkinut kouluihinsa sata palvelimelta käynnistyvää Linux-pätettä, jotka käyttävät palvelimilla olevia ohjelmistoja ja tiedostoja. Järjestelmän piirissä on eri kouluissa yhteensä 1200 oppilasta. Järjestelmämuutokseen koulutoimen ajoi rahojen riittämättömyys entisen järjestelmän ylläpitoon.
Ulkopuolisen konsultin mukaan Linuxiin pohjautuva ratkaisu korjaa puutteellisen toiminnan ja ylläpidon sekä korjausten ja asennusten pitkät vasteajat. Lisäksi koneita pystytään hankkimaan enemmän kuin aikaisemmin.
Kauniaisten Kasavuoren koulun rehtorin Riitta Rekirannan mukaan sekä oppilaat että opettajat oppivat uuden järjestelmän minuuteissa. Vanhoja Windows-kannettavia ja -työasemia ei myöskään tarvitse jättää heitteille, vaan ne on liitettävissä osaksi ratkaisua.
Oppimiseen käytetään enimmäkseen verkkopohjaisia työkaluja, kuten Moodle-oppimisympäristöä, Wikejä ja hakukoneita.
Vaikuttaa siltä, että Kauniaisissa on todella ymmärretty asian ydin. Palvelinpohjainen LTSP-ratkaisu helpottaa ylläpitoa, säästää sähköä, parantaa toimivuutta, pienentää kustannuksia, antaa mahdollisuuden useampien koneiden käyttöönotolle jne. jne. Etuja on paljon ja tulevaisuuden mahdollisuuksia ei ole rajattu, kuten suljetuissa ja järjestelmäriippuvaisissa vaihtoehdoissa.