Avautuman yhden hengen toimitus on vääntänyt lomavaihteen päälle ja irrottautuu parhaansa mukaan tietokoneista ja netistä loman ajaksi. Tämä tarkoittaa Avautuman vaimenemista elokuun puolelle saakka.
Hyvää loppukesää kaikille kävijöille!

Alkuvuosi on ollut melkoista haipakkaa COSSissa ja varsinkin maaliskuussa kirjoittelu blogiin on ollut vähäistä. Kirjoittelun vähyys ei ole johtunut open source -aiheiden pulasta, vaan päinvastoin tuntuu siltä, että niitä nousee esiin sieltä täältä ja yllättävissäkin asiayhteyksissä. Yritän parantaa tahtia valon määrän lisääntyessä.
COSSissa on meneillään mielenkiintoisia projekteja niin julkissektorilla kuin bisnespuolella – näistä lisää myöhemmin. Tulevan kesän kesäkoodarit valittiin viime perjantaina ja tästä tiedotetaan lähiaikoina.
Avautuman ensimmäinen blogiartikkeli julkaistiin 7.1.2007, joten tämän blogin ensimmäinen elinvuosi on saatu täyteen. Alkujaan blogin perustamiselle oli useita syitä:
- Muistiinpanojen tekeminen ja tärkeiden linkkien varastoiminen. Blogi toimisi eräänlaisena muistivihkona.
- Omien ajatusten pyörittely. Asioiden parempi sisäistäminen ja uuden oivaltaminen kirjoittamisen myötä.
- Keskustelun herättäminen, kommenttien ja palautteen saaminen.
Näistä tavoitteista erityisesti kaksi ensimmäistä ovat täyttyneet ja blogin pitämisestä on ollut itselleni paljon hyötyä. Kommentteja on tullut harvakseltaan, mikä johtunee ainakin osittain siitä, että suurin osa artikkeleista on ollut uutisraportteja, joiden kommentointi on keskittynyt uutissivustoille (ja hyvä niin).
Avautuman kävijämääristä olen positiivisesti yllättynyt. En ole itse markkinoinut blogia juuri mitenkään, mutta mm. tonnikala.net (1, 2), Digitodayn Open Source -blogi (1) ja Ubuntu-blogi (1, 2, 3) ovat maininneet Avautuman artikkeleissaan. Kiitokset tästä näille tahoille. On mukava huomata, että Avautuma kiinnostaa niin monia ihmisiä.
Olen pitänyt matalaa profiilia mm. sen vuoksi, että en muiden kiireiden vuoksi pysty lupaamaan mitään säännöllistä julkaisutahtia. Aktiivisimmillaan Avautumassa on julkaistu yli 20 artikkelia kuussa, hiljaisimpina kuukausina on ollut tyytyminen vajaaseen kymmeneen juttuun.
Hieman statistiikkaa aikaväliltä 18.1.2007-8.1.2008 (Google Analytics ja FeedBurner):
- 5 790 uniikkia kävijää
- 59 feedin tilaajaa
- Selaimista 68 % tunnistautuu Firefoxiksi (lisäksi 3 % “Mozilla”), 19 % Internet Exploreriksi
Kesäloma on ohi, mutta kesä jatkuu lämpimämpänä kuin kertaakaan lomani aikana. Kesän aikana on tapahtunut monen moista open source -rintamalla ja uutisten purkamiseen menee tovi, jos kohta kaksikin. Huomaan myös, että toukokuisen Kalifornia-reissun ja OSBC:n anti on jäänyt vielä jakamatta. Pyrin kirjoittamaan niistäkin ajan salliessa.
Luvassa on taatusti tapahtumarikas open source -syksy.
Olen pitänyt viime viikot blogini kovin hiljaisena. Syy on yksinkertainen – olen lomalla. Viritän aktiivisemman vaihteen päälle elokuun ensimmäisen viikon jälkeen.
Kaikki eivät kuitenkaan lomaile ja suosittelenkin kiinnostuneita seuraamaan muiden open source -aktiivien blogeja, joihin löytyy linkkejä blogini linkkilistasta.