Archive

Archive for the ‘eeepc’ Category

Asuksen ja MSI:n miniläppärit testissä

Muropaketti on testannut kolme Suomen markkinoille tulevaa, tai myynnissä jo olevaa, miniläppäriä:

  • Asus Eee PC 701
  • Asus Eee PC 901
  • MSI Wind U100

Katso artikkeli.

Kussakin kolmessa laitteessa on puutteensa. Asuksen kannettavien näppäimistö on ehkä jo turhankin pieni tai ainakin siihen totuttautumiseen on syytä varata aikaa. Ensimmäisen sukupolven Asus Eee PC 701:n hankkimista en itse edes harkitse pienen näytön ja resoluution, bluetoothin uupumisen ja heikon akkukeston vuoksi.

Nillä näkymin elokuussa Suomeen saapuva Eee PC 901 korjaa edellä luetellut 701:n puutteet parantaen lisäksi käytettävyyttä suuremmalla touchpadilla ja tehokkaammalla prosessorilla sekä tarjoten tuen nopeammalle 802.11n WLAN-standardille.

Eee 701 irtoaa alle 300 eurolla, Eee 901:n ennakoidaan maksavan suomessa 399 e. MSI Wind maksaa Muropaketin mukaan 420 euroa Windows XP:llä.

MSI Windiä ei näillä näkymin olla tuomassa Suomeen Linux-asennuksella ja lisäksi Linux-versio on varusteltu Windows-Windiä heikommin. Saa siis jäädä kaupan hyllylle.

Vertailtujen tuotteiden lisäksi Suomen markkinoille puskee piakoin Acer Aspire One -minikannettavallaan. Myös Dell ja HP ovat julkistaneet omat kilpailevat tuotteensa, mutta Suomen julkaisuaikataulusta ei ilmeisesti vielä ole tiedotettu.

Categories: asus, eeepc, laitteet, msi Tags:

MSI:n miniläppärin hinnat julkaistu

Asus EEE PC ei ole enää pitkään yksin miniläppärimarkkinoilla. Kilpailijat haluavat oman siivunsa todella suositusta pienkonesegmentistä ja tuoreimpana uutisena taiwanilainen MSI on ilmoittanut tarkempia tietoja omasta Wind-minikannettavastaan.

Tietokone-lehden uutisen ja Wikipedian mukaan Wind-tietokoneesta tulee saataville Novell SUSE Linux ja Microsoft Windows XP Home -mallit. Käyttöjärjestelmän lisäksi kokoonpanot eroavat hieman raudaltaan.

$549 hintaisessa Windows-mallissa on 1 GB muistia, Bluetooth-tuki, hieman enemmän painoa ja huomattavasti parempi akkukesto. Linux-koneessa on 512 MB muistia ja hintaa $399 eli $150 Windows-konetta vähemmän.

Tietokone-lehden mukaan Wind tulee saataville sekä 8,9″ että 10″ näytöllä, joissa kummassakin on sama 1024×600-resoluutio. Asus EEE PC 900:ssa näyttö on 8,9″ (1024×600).

Wind on EEE PC 900:ää muuten hieman kookkaampi, mutta ohuempi. Laitteiden paino on suurin piirtein sama. Wind voittanee EEE PC:n suorituskyvyssä tehokkaamman 1,6 GHz Intel Atom -prosessorinsa voimin. Atomin haittapuolena on heikko saatavuus tällä hetkellä.

MSI Windin pitäisi tulla kauppoihin USA:ssa 3.6. Suomeen tätäkään miniherkkua tuskin saadaan ihan heti.

Asusin ja MSI:n lisäksi myös muut valmistajat touhuavat omien miniläppäriprojektiensa parissa, joten näitä ilmoituksia on varmasti luvassa lisää lähikuukaisina.

Categories: asus, eeepc, laitteet, msi Tags:

Asus julkaisi Eee PC 900:n

April 21st, 2008 1 comment

Asus julkaisi viime viikolla Eee PC 900:n. Wikipedia tietää kertoa laitteesta mm. seuraavaa:

The Linux version is named the EeePC 900 and comes with a 20 GB SSD, while the Windows XP version is named the EeePC 900 Win and has a 12 GB SSD. The Windows version comes with Microsoft Works and Windows Live Suite preinstalled.

The machines are otherwise identical to each other with 1 GB of RAM, an 8.9-inch 1024×600 LCD and an 1.3 megapixel webcam. This model has the same Celeron CPU as the Eee PC 700, running at its full 900 MHz clock speed (rather than the 630 MHz speed seen in the Eee PC 700)

Laitteelle on arvioitu Eurooppaan n. 400 e hintalappua, joka tekisi siitä todella mielenkiintoisen hankintakohteen! Suomen toimituksista ei ole vielä tietoa, mutta itse en pidättelisi hengitystä sen suhteen, koska tänne ei ole saatu toimitettua vielä edes Eee PC:n edellistä sukupolvea. Saakin nähdä tuleeko sitä lainkaan vai siirrytäänkö suoraan uuteen malliin. Innokkaimpien kannattaneekin katsastaa saksalaisia kauppoja ja varmistaa ennen ostoa, että näppäimistöstä löytyy skandit.

Briteissä laite julkaistaan Wikipedian mukaan 1.5. ja jenkkilässä 12.5. Hong Kongissa Eee PC on jo julkaistu, joten kokemuksia voi kohta alkaa odotella verkkoon.

Categories: eeepc, laitteet Tags:

Windows XP Eee PC:hen: +80 USD

April 15th, 2008 No comments

ASUS julkaisi maaliskuussa miniläppäristään Eee PC:stä Microsoft Windows XP Homella varustetun version.

Hintaa Windows XP -versiolla on $80 enemmän kuin Linux-vastineella. Laitteiston osalta eroja ei ole, joten suurin osa hintaerosta menee Microsoft-lisensseihin. Myöskään XP:tä ei ole muokattu paremmin Eee PC:n tehoille ja pienelle näytölle sopivammaksi, mutta Eee PC:n ensimmäinen sukupolvi vaikuttaa pärjäävän XP:n kanssa ihmeen hyvin.

Asuksella on kovat odotukset Windows Eee PC:n suhteen. Yrityksen CEO Jerry Shen ennustaa, että n. 60 % Eee PC:istä myydään XP:llä.

Microsoft on ilmoittanut lopettavansa Windows XP:n perustuen 14.4.2009 ja jatketun tuen 8.4.2014. Jatketun tuen aikana lisenssinsaajille ei tarjota muita kuin tietoturvaan liittyviä hotfix-päivityksiä ilman erillistä sopimusta.

Asus on suunnitellut tuovansa kolmannella kvartaalilla myyntiin Eee PC 900 -sarjan, jossa on 8,9″ näyttö (700-sarjassa 7″) 1024×600-resoluutiolla (800×480), 1 GB muistia oletuksena (512MB) ja enemmän massamuistia sekä tehokkaampi prosessori. Virallisia laitteistospeksejä ei ole vielä julkistettu, mutta esim. Wikipediasta voi seurata tilanteen kehittymistä.

Suomeen ei olla vieläkään saatu Eee PC:n ensimmäistä sukupolvea.

Categories: eeepc, microsoft Tags:

Asus Eee PC:tä odotellessa

February 29th, 2008 3 comments

Ubuntu-blogissa on kerrottu käyttökokemuksista Asus Eee PC:stä, tuosta pienestä alle kilon painoisesta Linuxin syöneestä miniläppäristä.

Eee PC:n piti saapua Suomen markkinoille jo jouluksi, mutta laitteen hurja menekki muualla sai Asusin siirtämään Suomen julkaisun tämän vuoden toiselle neljännekselle. Asusilla ei yksinkertaisesti riitä resursseja toimittamaan laitteita riittävästi. Tälläkin hetkellä Amazon.com ilmoittaa läppärin 8 GB version olevan loppuunmyyty.

Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen laite, eikä pelkästään pienen kokonsa ja painonsa takia. Eee PC:n käyttöjärjestelmänä toimii Xandros-linux, jonka käyttöliittymä on suunniteltu nimenomaan Eee PC:tä varten ja helppokäyttöisyys mielessä. Mikäli Xandros ei miellytä, niin se on mahdollista korvata vaikka Xubuntu-modifikaatio eeeXubuntulla.

Itseäni arveluttaa eniten laitteen pieni 7″ näyttö ja sen 800×480 resoluutio, mutta kustannustekijät ja akkukesto lienevät pitäneet näytön koon kurissa. Neuvokkaat koodarit eivät ole tyytyneet natiivitarkkuuteen, vaan ajureita on modattu tukemaan ja skaalaamaan korkeampia tarkkuuksia.

Asus Eee PC:lle on helppo keksiä käyttökohteita: opiskelijan muistivihko luennoilla, koululaisen työkalu oppimisessa, yksinkertainen ja helppokäyttöinen laite vanhemmille, perustyökalu paljon liikkuvalle, vähävirtainen tietokone “vihreälle”…

Lisää näitä! Kaikki eivät tarvitse monimutkaista ja huipputehokasta vempainta suorittamaan yksinkertaisia päivittäisiä askareita.

Categories: eeepc, laitteet Tags: