Archive

Archive for the ‘koulut’ Category

Kankaanpään lukiolle 30 000 euron säästöt Linuxilla

October 8th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

Kankaanpään Yhteislyseossa siirryttiin viime kesän aikana Linux-pääteratkaisun käyttöön. Kankaanpään Seutu -lehti on julkaissut artikkelin muutoksesta. Ratkaisun toteutti Opinsys Oy, jonka blogista löytyy kirjoitus toimituksesta.

Lukio toimii Kankaanpään kaupungin pilottikouluna avoimen lähdekoodin järjestelmälle, joten mikäli kaikki sujuu mallikkaasti, niin laajempaa siirtymistä avoimiin järjestelmiin on odotettavissa. Tähänastiset kokemukset ovat ainakin kustannusten osalta erinomaiset, sillä lukio säästää Linux-pääteratkaisulla n. 30 000 euroa vuodessa verrattuna aikaisempaan ratkaisuun. Säästöjä syntyy ylläpitokustannusten vähentymisestä, laitteiden käyttöajan pitenemisestä ja ohjelmistojen pakkopäivitykseltä välttymisestä – ja oppilaat saavat luonnollisesti kaikki samat palvelut kuin aikaisemminkin.

Kustannusten vertailu onnistuu Kankaanpään lukion osalta helposti, sillä lukio on aikaisemminkin hankkinut tietotekniikkaratkaisunsa palveluna. Monissa muissa kouluissa (tai muissa organisaatioissa) kustannusten vertailu on hankalaa ja todellisten lukujen selvittäminen vaatii työtä. Hankaluus ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että asioista vastaavan henkilön on tiedettävä mitä organisaation IT-ratkaisut kustantavat.

Kun kustannukset ovat tiedossa, niin vertailu vaihtoehtoisiin ratkaisuihin on mahdollista ja hankinnat voidaan tehdä perustellummin kuin tyyliin “tällä on menty ennenkin, joten pysytään vanhassa”.

Categories: koulut Tags:

YLE Uutiset: Linux antaa lisäaikaa vanhoille tietokoneille

January 26th, 2009 Matti Saastamoinen 4 comments

YLEn Pohjois-Suomen uutisten pääaiheena oli viime perjantaina 23.1. Vihannin koulujen siirtyminen Linuxiin ja vanhojen tietokoneiden hyödyntämisestä palvelinpäätteinä (kiitokset linkistä anonyymille).

Eräässä Vihannin koulussa Linuxilla toteutettu palvelin-pääteratkaisu on moninkertaistanut koulun tietokonekapasiteetin ja mahdollistanut tietotekniikan paremman hyödyntämisen opetuksessa. Kun aikaisemmin koululla oli yksi tietotekniikaltaan toimiva luokka, niin nyt luokkia on jo kolme.

Siirtyminen Windowsista Linuxiin on uutisen mukaan ollut kivutonta niin opettajille kuin oppilaillekin. Siirtymä laajennetaan myös muihin Vihannin kouluihin ja päämotivaattorina projektissa toimii raha eli saavutettavissa olevat kustannussäästöt verrattuna uusien laitteiden ja ohjelmistojen hankkimiseen.

Uutispätkä on nähtävissä YLE Areenassa 22.02.2009 klo 20:15 saakka osoitteessa http://areena.yle.fi/toista?id=1800047.

Categories: koulut, linux, ltsp, ubuntu Tags:

Linux-työasemalla jopa 70 % säästöt

January 23rd, 2009 Matti Saastamoinen 2 comments

Linux-järjestelmiä toimittava Opinsys Oy ja Lappeenrannan Lauritsalan koulukeskuskuksen rehtori Jaakko Kosonen ovat verranneet Linux- ja Windows-työasemien kustannuksia.

Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimessa tehtyjen laskelmien mukaan Windows-työasemien hankinnan ja ylläpidon kustannus Lappeenrannan koulutoimessa on hieman alle 400 euroa työasemaa kohti vuodessa. Linux-ratkaisun työasemakohtaiseksi vuosikustannukseksi saatiin 140 euroa.

Linux-ratkaisun edullisuutta lisäävät pitkä elinkaari ja mahdollisuus uusioida vanhat, yli viisi vuotta vanhat pc-laitteet osaksi järjestelmää. Esimerkiksi Lauritsalan koulukeskuksen järjestelmään on uusioitu 73 vanhaa mikroa. Myös sähkön kulutus on Linux-ratkaisussa alhainen.

Nyt vain odotellaan lisää tutkimustuloksia ja laskelmia. Luvut saadaan kyllä näyttämään erilaisilta olosuhteita muuttamalla, mutta nyt on ainakin yhdellä tapaa osoitettu, että Linux-ratkaisun avulla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä ja huomioida samalla ympäristöasiat.

Linkkejä:
Tietokone

Categories: koulut, linux, ltsp Tags:

Linux leviää Jyväskylän kouluissa

December 3rd, 2008 Matti Saastamoinen 1 comment

Avoimiin tietojärjestelmäratkaisuihin ja LTSP-toimituksiin erikoistunut jyväskyläläinen Opinsys Oy tiedottaa, että Jyväskylän koulutoimen kolmen koulun – Kortepohjan koulun, Viitaniemen koulun ja Kilpisen koulun – yhteensä noin 1400 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa ovat siirtyneet Linux-pohjaisen koulutietojärjestelmän käyttäjiksi.

Linux-järjestelmällä on saavutettu monia etuja, jotka eivät olisi olleet mahdollisia Windows-pohjaisella ratkaisulla. Resursseja on pystytty vapauttamaan opetukseen ja esimerkiksi Kortepohjan koululla kustannustehokkuus näkyi heti lisääntyneenä atk-työskentelymahdollisuuksina oppilaille.

-Aiemmin atk-luokassa oli 16 konetta, minkä lisäksi luokissa oli jonkin verran koneita. Nyt atk-luokassa on 19 konetta, käytäville laitettiin 16 konetta ja lisäksi luokissa on vielä erillisiä koneita kustannustason pysyessä suurin piirtein entisessä hintaluokassa, Kortepohjan koulun rehtori Risto Rönnberg sanoo.

Hankittujen järjestelmien ylläpitäminen on kahdesta syystä aiempaa Windows-järjestelmää helpompaa. Ensinnäkin Linux-järjestelmässä on vähemmän ylläpidettävää ja toisaalta koulut ovat tehneet Opinsysin kanssa sopimuksen järjestelmän ylläpidosta. Näin koulujen ei tarvitse itse huolehtia ylläpitotyöstä ja atk-opettajat voivat keskittyä olennaiseen eli oppilaiden ja muiden opettajien työn tukemiseen.

Innostuneisuutta on herättänyt jokaisen oppilaan oma henkilökohtainen työpöytä, johon oppilaalla on pääsy miltä tahansa koulun koneelta. Lähiviikkoina otetaan käyttöön opettajien etäkäyttömahdollisuus, jonka jälkeen opettajat pääsevät omalle järjestelmätyöpöydälleen mistä tahansa suojatun etäyhteyden avulla.

-Opettajat ovat kehuneet järjestelmän monipuolista ohjelmistovalikoimaa, mikä muutoin tuottaisi suuret ohjelmistokustannukset. Nyt ne sisältyvät kiinteään ylläpitokorvaukseen, Kortepohjan koulun rehtori Risto Rönnberg sanoo.

Categories: koulut, linux, ltsp Tags:

Kaikki Venäjän koulut vapaisiin ohjelmiin vuonna 2009

November 8th, 2008 Matti Saastamoinen 2 comments

Glyn Moody kirjoitteli jo pari viikkoa sitten Venäjän päätöksestä siirtyä kaikissa kouluissa vapaiden ohjelmien käyttöön. En ole vielä löytänyt muita lähteitä uutiselle, joten viittaan Moodyn blogikirjoitukseen. Venäjää osaavat voivat katsoa alkuperäistä uutista.

Vapaiden ohjelmien hyödyntämistä Venäjän kouluissa testattiin piloteilla. Piloteista hanke kasvoi kansalliseksi, jonka jälkeen mikä tahansa koulu sai vapaaehtoisesti ilmoittautua mukaan hankkeeseen.

Nyt on päätetty, että vuoden 2009 loppuun mennessä kaikissa Venäjän kouluissa (olettaisin, että peruskouluissa) tietokoneisiin asennetaan vapaiden ohjelmien paketti. Enää kyse ei ole vapaaehtoisesta toiminnasta, vaan hankkeen taustalla on virallinen päätös, joka käsittää kaikki koulut.

Kouluilla on toki edelleen mahdollisuus ottaa käyttöön suljettuja ohjelmistoja, mutta ne koulut joutuvat hankkimaan itse ja maksamaan omasta pussistaan. Mikäli Venäjä pystyy tarjoamaan kouluille kattavan vapaiden ohjelmien paketin, niin moni koulu ei varmastikaan näe syytä käyttää rahojaan ohjelmistolisensseihin, vaan käyttää niitä esimerkiksi opetusolojen ja -välineiden parantamiseen, opettajien kouluttamiseen ja palkkaamiseen ja muuhun ensiarvoisen tärkeään.

Venäjän päätös kuulostaa yksinkertaisuudessaan todella nerokkaalta ja sitä voidaan soveltaa koulujen ulkopuolella myös esim. kuntien ohjelmistohankintoihin. Miksi jokainen koulu tai kunta, joiden toiminta on suurimmaksi osaksi hyvin samanlaista riippumatta maantieteellisestä sijainnista Suomessa, käyttää erikseen rahojaan omiin järjestelmähankintoihinsa ja ohjelmistolisensseihin, kun yhteistyötä tehden voitaisiin saavuttaa sekä parempia tuloksia että merkittäviä säästöjä.

Ratkaisuna olisi yhteinen avoimen lähdekoodin ohjelmien pankki, josta eri toimijat voisivat ottaa käyttötarkoituksiinsa sopivat ohjelmistot, tarvittaessa kehittää tai kehityttää niitä eteenpäin ja laittaa parannellut versiot taas muiden saataville. Ratkaisut kehittyvät ja kaikki hyötyvät toistenkin panostuksista.

Pankkien perustamisen lisäksi vaaditaan kuitenkin myös virallisia päätöksiä ja kannustimia hyödyntää tarjolla olevia avoimen lähdekoodin ratkaisuja. Venäjä on nyt näyttänyt yhden mallin, joka ei kuulosta yhtään hullummalta sovellettavaksi myös Suomessa. Mikäli kaikkeen käyttöön ei vielä löydy sopivaa avoimen lähdekoodin ratkaisua, niin sellaisen kehittäminen yhteistyössä kustantaa takuulla vähemmän kuin, että jokainen koulu hankkii erikseen lisenssin suljettuun vaihtoehtoon.

Meillä COSSissa koulut ja julkinen sektori ovat tiukasti tapetilla tällä hetkellä ja myös tulevana vuonna.

Categories: julkinen sektori, koulut Tags:

Koulun vanhat pc:t hyötykäyttöön Kaavi-Juankoskella

September 26th, 2008 Matti Saastamoinen 1 comment

Via Digitoday

Juankosken koulun Kaavin toimipisteen 150 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa ovat siirtyneet syyslukukauden alusta Linux-pohjaiseen koulujärjestelmäkauteen kierrättämällä vanhentuneet pc-laitteet osaksi uutta koulujärjestelmää.

Kyseessä on LTSP-järjestelmä, jossa vanhat tietokoneet toimivat päätteinä, eikä niiltä siksi vaadita tehokasta suorituskykyä. Ratkaisu säästää sekä kunnan rahoja että luontoa. Ennen päätöstä kunnassa tutustuttiin Lieksassa toteutettuun vastaavanlaiseen projektiin. Lieksan hyvät kokemukset vauhdittivat päätöksentekoa.

Sen lisäksi että vanhojen koneiden uusiokäyttö on taloudellista ja ympäristöystävällistä, niin samalla projektissa työllistettiin suomalaisia tekijöitä. Hankkija hyötyy, ympäristö hyötyy, yhteiskunta hyötyy. Win-win-win.

Categories: koulut, linux, ltsp Tags:

Kokkolan Mäntykankaan koulun LTSP-päätejärjestelmä

August 14th, 2008 Matti Saastamoinen No comments

Kokkolan Mäntykankaan koulussa testattiin lukuvuonna 2006-2007 LTSP-päätejärjestelmää kahdessa luokassa 30 päätteen ja yhden palvelimen voimin.

Viime talvena Ubuntuun pohjautuvaa järjestelmää laajennettiin ja nyt päätejärjestelmään sisältyy kaksi järeää palvelinta ja 113 päätettä. Laajentamispäätöstä tukivat sekä oppilaiden että opettajien tyytyväisyys Linuxiin ja Ubuntun tarjoamiin ohjelmiin sekä turvallisuus.

Asmo Koskinen on kirjoittanut Ubuntu-blogiin järjestelmän taustoista ja ominaisuuksista.

Categories: koulut, ltsp, ubuntu Tags:

Linux etenee Venäjän kouluissa

Linux valtaa hiljalleen alaa venäläisissä kouluissa. Viime syksynä Venäjällä julkistettiin mahtipontinen tavoite varustaa kaikki toisen asteen koulujen tietokoneet Linuxilla ja muilla vapailla ohjelmilla. Hankkeen tarkoituksena on mm. vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista softataloista.

Hanke aloitettiin pilotilla kolmella alueella ja nyt se on laajentunut kansalliseksi. Nyt mikä tahansa koulu Venäjällä voi hakea osallistujaksi hankkeeseen.

Tällä hetkellä 182 koulua on siirtynyt vapaiden ohjelmien käyttäjiksi ja projektin tavoitemäärän, 1000 koulua, odotetaan ylittyvän reilusti.

Categories: koulut, linux Tags:

Kauniaisten koulutoimi valitsi Linuxin

January 22nd, 2008 Matti Saastamoinen 3 comments

Digitoday kertoo, että Kaunaiaisten suomenkielinen koulutoimi on hankkinut kouluihinsa sata palvelimelta käynnistyvää Linux-pätettä, jotka käyttävät palvelimilla olevia ohjelmistoja ja tiedostoja. Järjestelmän piirissä on eri kouluissa yhteensä 1200 oppilasta. Järjestelmämuutokseen koulutoimen ajoi rahojen riittämättömyys entisen järjestelmän ylläpitoon.

Ulkopuolisen konsultin mukaan Linuxiin pohjautuva ratkaisu korjaa puutteellisen toiminnan ja ylläpidon sekä korjausten ja asennusten pitkät vasteajat. Lisäksi koneita pystytään hankkimaan enemmän kuin aikaisemmin.

Kauniaisten Kasavuoren koulun rehtorin Riitta Rekirannan mukaan sekä oppilaat että opettajat oppivat uuden järjestelmän minuuteissa. Vanhoja Windows-kannettavia ja -työasemia ei myöskään tarvitse jättää heitteille, vaan ne on liitettävissä osaksi ratkaisua.

Oppimiseen käytetään enimmäkseen verkkopohjaisia työkaluja, kuten Moodle-oppimisympäristöä, Wikejä ja hakukoneita.

Vaikuttaa siltä, että Kauniaisissa on todella ymmärretty asian ydin. Palvelinpohjainen LTSP-ratkaisu helpottaa ylläpitoa, säästää sähköä, parantaa toimivuutta, pienentää kustannuksia, antaa mahdollisuuden useampien koneiden käyttöönotolle jne. jne. Etuja on paljon ja tulevaisuuden mahdollisuuksia ei ole rajattu, kuten suljetuissa ja järjestelmäriippuvaisissa vaihtoehdoissa.

Categories: koulut, linux Tags:

KOfficeen käyttöliittymä lapsille

November 26th, 2007 Matti Saastamoinen 2 comments

En ole juurikaan perehtynyt KDE:n toimistosovellus KOfficeen, koska käytän lähes yksinomaan GNOMEa ja KDE:n sovellusmaailma on jäänyt hämärämmäksi. KOffice on jäänyt ehkä turhankin vähälle huomiolle OpenOffice.orgin porskuttaessa tunnetuimpana avoimen lähdekoodin toimistopakettina.

OpenOffice.orgin tapaan KOffice sisältää mm. tekstinkäsittely- (KWord), taulukkolaskenta- (KSpread), esitys- (KPresenter) ja tietokantasovellukset (Kexi). KWordin, KSpreadin ja Kpresenterin oletustiedostoformaatti on ISO-standardoitu OpenDocument (ODF).

KOffice 2:n testijulkaisu, KOffice 2 Alpha 5, julkaistiin viime viikolla. Mielenkiintoisena innovaationa KOffice 2 sisältää vaihtoehtoisen, lapsille räätälöidyn käyttöliittymän, joka sisältää vain tärkeimmiksi katsotut toiminnot. Käyttöliittymää on täten rajusti yksinkertaistettu ja painikkeet ovat suurempia, soveltuen paremmin pienten lasten, ja miksi ei vanhustenkin, käyttöön.


Käyttöliittymä perustuu Inga Wallinin kaksi vuotta sitten esittämään malliin. KWordin pääkehittäjä Thomas Zander hyödynsi Wallinin ideoita ja tulos on nähtävissä KOffice 2:ssa.

Loistava idea ja jälleen hyvä esimerkki avoimen lähdekoodin mahdollisuuksista innovaatioille. Kuinka helposti vastaava olisi toteutettavissa kolmannen osapuolen toimesta Microsoft Officeen? Taitaisi jäädä suunnitteluasteelle.

Categories: koulut, ohjelmistot, toimisto Tags: