Archive

Archive for the ‘Uncategorized’ Category

YLE hylkää Windows Median

April 8th, 2009 Matti Saastamoinen 3 comments

YLE julkaisi kesällä 2007 netti-tv ja -radiopalvelu YLE Areenan. Palvelu koettiin tärkeäksi ja otettiin kiitellen vastaan, mutta valitut teknologiat aiheuttivat kohua, paljon kritiikkiä ja ainakin yhden kantelun. YLE oli valinnut Elävän arkiston tapaan videoiden ja äänen pakkausformaatiksi Microsoftin Windows Median, mikä rajasi osan käyttäjistä, lähinnä Linux- ja Mac OS X -käyttäjiä, palvelun ulkopuolelle.

Tällä viikolla YLE avasi beta-version uudesta Areenasta, jossa Windows Media on heitetty sivuun ja videot pakataan AVC/H.264-standardilla. Videot toistetaan Flashillä, joka puolestaan mahdollistaa Windows Mediaa laajemman tuen eri alustoille.

YLE tekee nyt monta asiaa oikein. Se on selvästi kuunnellut teknologiavalintoihin liittyvää palautetta, jota uskoakseni on tullut erittäin paljon. Se on julkaissut palvelun beta-version kaikkien kokeiltavaksi ja kommentoitavaksi. Se tukee virallisesti Windows-käyttöjärjestelmän lisäksi Mac OS X:ää ja Ubuntua.

Videoiden pakkaus- ja toistotekniikan muuttumisen lisäksi palvelun käyttöliittymään ja ulkoasuun on tehty ja tullaan vielä tekemään mittavia parannuksia. Ennakkoa täällä. Areenan kehitystyötä voi seurata ja kommentoida YLEn Kehitys kehittyy -blogissa.

Uudistunut YLE Areena pyritään avaamaan ennen kesää.

Aiheesta muualla:

Categories: Uncategorized Tags:

Dell: Ubuntu-koneiden palautusmäärät hyvin alhaiset

February 25th, 2009 Matti Saastamoinen 2 comments

Syksyllä mediassa kerrottiin MSI:n Linux-kannettavien korkeasta palautusprosentista. MSI:n mukaan Linux-koneita palautui USA:ssa kauppaan neljä kertaa enemmän kuin Windows-koneita.

Nyt Dell kertoo (via Muropaketti), että heidän Ubuntu-kannettavien palautusmäärät ovat verrattavissa Windows XP -koneiden palautusmääriin, jotka ovat hyvin alhaiset.

Tämä johtunee osittain siitä, että Dell pyrkii varmistamaan, että asiakas varmasti tietää mitä on ostamassa Linux-konetta hankkiessaan:

“Our focus has been making sure that before the order is taken is that the customer knows what he is getting,” Dell senior product manager John New added.

MSI:n Yhdysvaltain myyntijohtaja Andy Tung totesi lokakuussa seuraavaa:

“Ihmiset maksaisivat mielellään koneesta 299 tai 399 dollaria, mutta eivät tiedä mitä saavat ennen kuin avaavat laatikon. He alkavat käyttää Linuxia ja huomaavat, ettei ohjelmisto ole se mihin he ovat tottuneet. Kuluttajat eivät halua käyttää aikaa uuden opetteluun, joten he palauttavat koneen kauppaan.”

On tietysti ikävä tilanne, että Linux-asiakkailta pitää erikseen varmistaa, tietävätkö he mitä ovat ostamassa, mutta tällä hetkellä elämme vielä niin vahvasti Microsoft-valtaisessa maailmassa, että tämä lienee välttämätöntä kuluttajakaupassa.

Palautuksiin toki vaikuttavat osaavan henkilökunnan ja yleisen ohjeistuksen lisäksi esim. valittu Linux-jakelu ja niinkin yllättävät asiat kuin laitteen yleinen toimivuus ja laadukkuus, jotka eivät välttämättä ole mitenkään riippuvaisia koneen käyttöjärjestelmästä.

Syksyllä haastetellun MSI:n Tungin mukaan:

“MSI yrittää ratkaista joitain ongelmia SUSE Linuxin kanssa ja harkitsee myös muita Linux-jakeluita, kun Linux-malli tuodaan USA:n markkinoille. Hänen mukaansa harkinnassa on ollut Ubuntu, jossa olisi Mac OS:n tuntuinen käyttöliittymä.”

Muutto Wordpressin päälle

February 17th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

Päätin ryhtyä Wordpress-käyttäjäksi ja siirtää blogini oman domainin alle itse ylläpitämääni Wordpressiin. Jatkossa näitä turinoita voi seurata siis tästä osoitteesta, http://saastamoinen.eu/blog/.

RSS-syötteen voi tilata osoitteella http://feeds.feedburner.com/mattisaastamoinen, joskin ohjaan myös vanhemman RSS-osoitteen uuteen paikkaan, etteivät nyt ihan kaikki putoa kärryiltä.* Ensin vain pitää selvittää, että Googlen pakottama Feedburner->Google -migraatio todella toimii, eikä käy kuten Hiiop-blogille. Joillakin homma on lopulta sentään toiminut.

(*Päivitys 18.2.: Säilytän sittenkin vanhan rss-feedin käytössä ja tein Feedburner->Google -migraationkin, joten saa nähdä miten käy.  Toistaiseksi kaikki vaikuttaa toimivan.)

Wordpressin asennus sujui ällistyttävän näppärästi ja muutenkin migraatioprosessi on hoitunut kivuttomasti. Tuore Wordpress osasi mallikkaasti hakea Bloggerissa olleet vanhat blogipostaukset. Joissakin vanhemmissa WP:n versioissa on ymmärtääkseni ollut ongelmia Blogger-importtauksessa, mikä on ajanut jotkut käyttäjät hakemaan postaukset ensin Wordpress.comiin ja sieltä omaan Wordpress-installaatioon.

Syitä tähän alustanvaihdokseen on useita, mutta päälimmäisimpänä ehkä halu siirtyä pois ulkopuolisen tarjoamasta palvelusta omaan palvelintilaan. Wordpressin muokattavuus ja toiminnallisuuksien paljous sekä alkukokemusten perusteella mainio käytettävyys ja selkeys eivät jarruttaneet aikeita. Lisäksi sisäistä nörttiäni kutkutti tutustuminen paljon kehuttuun ja avointa lähdekoodia olevaan blogialustaan. Aikeissani oli joka tapauksessa päivittää blogin ulkoasua, joten päätin samalla kertaa rysäyttää isomman päivityksen.

Tervetuloa siis lukemaan ja kommentoimaan tänne uuteen osoitteeseen!

Categories: Uncategorized Tags:

Matt Asay: open source -vuosi 2007

January 2nd, 2008 Matti Saastamoinen No comments

Matt Asay on listannut vuoden 2007 open source -uutiset ja -tapahtumat kahteen blogikirjoitukseen:
A quasi-comprehensive look at open source in 2007: Part 1
A quasi-comprehensive look at open source in 2007: Part 2

Categories: Uncategorized Tags:

YLE lukkiutuu Microsoftin ratkaisuihin

YLEn uutisista:

YLE on avannut Suomen laajimman ja monipuolisimman netti-tv ja -radiopalvelun. YLE Areenan internetsivuilla ovat lähes kaikki YLEn omatuotantoiset radio- ja tv-ohjelmat. Areenan kautta voi myös kuunnella YLEn kahdeksaa valtakunnallista radiokanavaa. Lisäksi sivustolla on runsaasti uutta tarjontaa.

Keskustelua tulee varmasti herättämään YLEn valinta tarjota multimedia-aineisto Elävän arkiston tapaan ainoastaan Windows Media -formaatissa.

YLE on iso talo. Radio- ja tv-ohjelmia julkaistaan verkkoon kymmenissä eri yksiköissä, ja jokaisen tuetun formaatin ylläpito-, laitetuki- ja järjestelmähallintatyö aiheuttaisi kustannuksia, mikä olisi pois sisällön tekemisestä.

Windows Media -formaatti soveltuu YLEn nettijulkaisutarpeisiin myös siksi, että siinä on riittävän hyvä DRM-suojaus, mikä sallii meidän jatkossa neuvotella nettiesitysoikeuksia sellaisillekin sisällöille, joita emme tähän asti ole saaneet julkaista verkossa.

Ok, se on ymmärrettävää, että monet ohjelmistotuottajat eivät suostuisi antamaan lupaa nettiesityksille ilman suojausta (DRM). On kuitenkin aika rankasti todettu, jos sanotaan että DRM sallii YLEn jatkossa neuvotella nettiesitysoikeuksista.

YLEllä olisi valta päättää hankkia ohjelmia ainoastaan ohjelmatuottajilta, jotka eivät vaadi DRM:ää tuotoksilleen. Oman tuotantonsa kanssa YLEllä ei ole ongelmia, vaan se voi tehdä sillä mitä tahansa. DRM-tuki tarvitaan toki edelleen sellaiselle sisällölle, joka on jo hankittu, ja jolle vaaditaan DRM-suojausta.

Areenan materiaalien toistaminen Linux-koneella tulee siis aiheuttamaan päänvaivaa. Macilla tiedostot toistunevat hyvin lataamalla Microsoftin Windows Media -komponentit QuickTimeen. Areenan ohjeissa on käsitelty ohjelmien toistamista Linux-koneella:

Miten katselen ja kuuntelen ohjelmia Linux-koneella?

Vapaasti katsottavissa ja kuunneltavissa olevat ohjelmat voidaan tietyissä tapauksissa toistaa Linux -koneessa.

Avoimen lähdekoodinsa vuoksi Linux-käyttöjärjestelmässä on olemassa useita eri kokoonpanoja Windows Median toistamiselle. Linux-käyttäjien verkkoyhteisöissä ja keskustelupalstoilla käydään runsaasti keskustelua eri kokoonpanojen toiminnasta ja parhaista käytännöistä. Käyttäjät ovat havainneet muun muassa VLC:n ja Mplayerin mahdollistavan Windows Media -toiston Linux-käyttöjärjestelmässä.

Loppuun vielä YLEn vastaus kysymykseen julkisen palvelun velvollisuudesta tukea avointa formaattia yhden palveluntarjoajan suljetun formaatin sijaan.

YLEltä on kysytty, eikö julkisen palvelun yhtiön pitäisi tukea avointa formaattia eikä yhtä kaupallista tuotetta. Suomalaisen netinkäyttäjän koneella on todennäköisimmin jo valmiina YLE Areenan sisältöjen toistamiseen soveltuva ohjelma. Näin julkisen palvelun sisällöt ovat suurimpien käyttäjäryhmien tavoitettavissa ilman erillistä ohjelmistojen asentamista.

Jotain hyvää tässäkin: YLE Areena herättää taatusti Linux-yhteisön jälleen kerran ääneen ja entistä useampi huomaa, miten paljon Suomessa onkaan “vaihtoehtoisten järjestemien” käyttäjiä.

Lähde:
Yle
Yle Areena

Linkkejä:
Keskustelua Ubuntu-fi:n keskustelualueella

Categories: Uncategorized Tags:

Pohjoismaat yhteistyöhön open source -asioissa

June 15th, 2007 Matti Saastamoinen 2 comments

Suomen open source -keskus COSS on viimeisen vuoden aikana tehnyt ahkerasti töitä kansainvälistymisen eteen. Tuloksia alkaa näkyä, sillä tällä viikolla julkistettiin Pohjoismaiden virtuaalinen open source -keskus, jonka synnyttämisessä COSS on ollut voimakkaasti mukana.

Lehdistötiedote:

Pohjoismaihin virtuaalinen avoimen koodin keskus

Norjan it-ministeri Heidi Grande Røysin viime tiistaisella vierailulla Suomessa vahvistettiin suunnitelmat Pohjoismaiden yhteisestä avoimen lähdekoodin keskuksesta. Avoimen lähdekoodin keskus tulee toimimaan virtuaalisesti tukeutuen nykyisiin instituutioihin, jotka edistävät avoimen koodin ohjelmistojen käyttöönottoa Pohjoismaissa.

Osapuolina hankkeessa ovat Suomen COSS, Islannin IS, Norjan IKT-Norge, Ruotsin SKL ja Tanskan OSL. Projektia rahoittaa osin pohjoismainen innovaatiokeskus.

- Olemme tyytyväisiä että pohjoismainen yhteistyö tapahtuu tällä tärkeällä alueella, Norjan it-asioista vastaava ministeri Heidi Grande Røys sanoi tiistaina Helsingissä. Uskomme että Pohjoismailla on kulttuuriin liittyvää etua avoimen koodin hyödyntämisessä, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, Røys painotti.

Suomalaisen open source -keskuksen COSSin johtaja Petri Räsänen sanoo, että toiminta on mahdollista käynnistää välittömästi.

- COSSin vakiintuneen toiminnan pohjalle on hyvä rakentaa kansainvälistä yhteistyötä. Esimerkiksi pohjoismaisen keskuksen www-palvelu tehdään COSSin portaalin yhteyteen olemassa olevia palvelujamme hyödyntäen, jatkaa Räsänen.

IKT-Norgen toiminnanjohtaja Fredrik Syversen sanoo, että projektin tarkoituksena on mm. levittää avoimen koodin ohjelmistoja Pohjoismaiden alueella, luoda uusia mahdollisuuksia pohjoismaisille yrityksille ja rakentaa perustaa julkiselle avoimen koodin ohjelmistojen käytölle.

Lisätietoja:
www.coss.fi

Suomen open source -keskus COSS on open source -teknologioita ja -toimintamallia käyttävän liiketoiminnan kansallinen kehittämisorganisaatio. COSS edistää avointen teknologiaratkaisujen hallittua käyttöä eri toimialoilla ja tuottaa palveluja jäsentensä liiketoiminnan kehittämiseksi. COSSin hallinnollisena taustaorganisaationa toimii voittoa tavoittelematon ja julkisomisteinen Teknologiakeskus Hermia Oy.

Categories: Uncategorized Tags:

BBC valitsemassa DRM-polun

BBC:n suunnitelmissa on avata audio- ja videoarkistonsa internetissä. On kuitenkin tullut esille, että BBC suunnittelee tarjoavansa vanhan materiaalin ainoastaan Real tai Windows Media DRM -teknologian muodossa.

BinaryFreedom vastustaa DRM:n valintaa ja on kirjoittanut BBC:lle toimitettavan adressin, joka on kenen tahansa allekirjoitettavissa osoitteessa www.freethebbc.info

DRM, or Digital Restrictions Management, is technology that artificially limits what users can do with media. BinaryFreedom opposes the BBC’s use of DRM for several reasons. The BBC is meant to serve the public trust, but in using DRM they are instead supporting private enterprise at the cost of the public’s rights. Users of free software (like GNU/Linux) will be completely unable to use the DRM media with free software. Everyone else will have their fair dealing (U.K. right similar to fair use) rights eroded. For instance, it will be impossible to extract a scene from an old show for writing a review or even for personal study. BinaryFreedom believes that the BBC should instead be progressive, and join the growing vanguard of companies that are supporting digital freedom by providing media without DRM.

Categories: Uncategorized Tags:

FSDaily – uusi hubi open source -uutisille

Porukka Free Software Magazinen taustalla on avannut uuden pelkästään free ja open source software -aiheisia uutisia tarjoavan uutishubin, FSDailyn.

We couldn’t help but notice the lack of news hub entirely dedicated to free software. Sure, there are other news hubs, but why shouldn’t we have one where like-minded free software supporters can get together and share news and info without being bothered by those pesky Microsoft ads and yes-men?

So we made one of our own. That’s right, FSDaily is back in action, this time set up using Pligg. So this will be like Digg but just for free software and with no FUD or MS fanboys. Plus, every single article that hits the homepage will be about free software (not just a few per day).

Categories: Uncategorized Tags:

Kalifornian tutkimusmatkalla

COSS ja Tekesin Verso-teknologiaohjelma järjestävät 20.-27.5.2007 bisnesmatkan San Franciscoon. Olen toiminut matkan organisaattorina ja vietän koko loppukuun San Franciscossa ja sen lähimaastossa open source -asioiden ympärillä.

Matkaohjelmassa on mm. osallistuminen Open Source Business Conferenceen, organisaatiovierailuja (mm. Linux Foundation, Google, Sun Executive Briefing Center, FinNode) ja tapaamisia keskeisten open source -vaikuttajien kanssa. OSBC:n ohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Matkaraporttia on luvassa myöhemmin.

Categories: Uncategorized Tags:

Suomen laajakaistaveron pohdintaa

Uskon, että Suomessa laajakaistavero konkretisoituu jossain muodossa lähitulevaisuudessa. Siitä miten iso maksusta tulee ja kenelle kerätyt varat suunnataan voi heittää arvauksia. Ottajia rahalle varmasti löytyy Ylen lisäksi mm. edunvalvontajärjestöistä (Teosto, Gramex, …).

Saksassa laajakaistavero on kiinteä summa (5,52 e/kk), joka peritään ilmeisesti kaikista laajakaistayhteyksistä. Veron määrää ei siis ole suhteutettu laajakaistan hintaan tai nopeuteen, vaikka teoriassa hitailla yhteyksillä videoiden katselu ei välttämättä edes onnistu.

Kiinteän maksun sijaan, maksun määrä voitaisiin suhteuttaa laajakaistayhteyden hintaan siten, että perushinnan päälle mätkäytetään esim. 3 % vero. Näin 30 e/kk maksavalle liittymälle tulisi lisämaksua 0,90 e/kk ja liittymän kokonaishinnaksi 30,90 e/kk. Koska hitaammat liittymät ovat myös halvempia, niin niiden laajakaistavero olisi nopeampia yhteyksiä pienempi.

Suomessa on Kansallinen laajakaistastrategia 2004-2007 -loppuraportin mukaan tällä hetkellä 1,5 miljoonaa laajakaistaliittymää. Euroopan unionissa, OECD:ssä ja Kansainvälisessä televiestintäliitossa ITU:ssa yleisen näkemyksen mukaan laajakaistan miniminopeus on kiinteissä yhteyksissä 256 kbit/s, joka on onneton nopeus raskaan multimedian, kuten netti-tv:n, hyödyntämiseksi netissä. Mutta ei jumiuduta siihen, vaan pohditaan millaisista rahoista laajakaistaverossa voisi olla kyse.

Jos laajakaistaveron suuruudeksi laitettaisiin Suomessa Saksan tapaan 5,52 e/kk, niin kansalaisilta kerättäisiin 8,82 miljoonaa euroa kuukaudessa. Vuodessa tämä tekisi yli sata miljoonaa euroa (105 840 000 EUR)! Tuolle rahamäärälle varmasti riittäisi ottajia.

Operaattoreiden ilmoituksen mukaan Suomessa laajakaistaliittymien yleisin yhteysnopeus on 2 Mbit/s. Mikäli valittaisiinkin edellä esitetty 3 % laajakaistavero ja sovitaan, että 2 Mbit/s -liittymän hinta on 40 e, niin verorahoja kertyy 1,8 milj. euroa/kk eli 21,6 milj. euroa vuodessa. 10 % verolla lukemat olisivat 6 milj. e/kk, 72 milj. e/vuosi.

Itse en kannata laajakaistaveroa. Tietoyhteiskunnan toimivuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että kaikilla on pääsy verkkoon kohtuullisin kustannuksin. Laajakaistaveron periminen kaikilta ei ole oikeutettua sillä perusteella, että osa käyttäjistä voi katsoa tv-lähetyksiä netissä tai että osa käyttäjistä lataa koneelleen laittomasti musiikkia, videoita ja muuta materiaalia.

Kirjoittelu koko aiheesta on vielä arvailua ja hypoteettista pohdiskelua. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin huomata vuoden päästä olleensa täysin väärässä/oikeassa. ;)

Categories: Uncategorized Tags: