Archive

Posts Tagged ‘coss’

Openmind 2009

September 17th, 2009 Matti Saastamoinen No comments

openmind-logoAika kulkee siivillä ja Openmind-konferenssi järjestetään jo parin viikon kuluttua keskiviikkona 30.9.

Openmindhan on COSSin järjestämä kansainvälinen avoimen lähdekoodin konferenssi, joka järjestetään nyt jo kuudetta kertaa. Tapahtumapaikkana toimii viime vuotiseen tapaan hotelli Scandic Rosendahl Tampereella.

Viime päivät ja viikot on pitänyt kovaa kiirettä järjestelyjen kanssa ja nyt Openmindin ohjelma alkaa olla valmis. Puhujia estradilla käy tänä vuonna tusinan verran, minkä lisäksi viime kesän COSS Kesäkoodarit ja Lightning Talks -valitut käyvät lavalla.

Tänä vuonna tarvitsimme todella sähäkkää reagointinopeutta Nokian viime aikaisten liikkeiden vuoksi. Nokian parin viikon takaiset Maemo- ja N900-julkaisut olivat niin merkittäviä, että halusimme ehdottomasti Nokian kertomaan asiasta Suomessakin.

Ja sen myös saimme, sillä Quim Gil Nokian Maemo Devices -yksiköstä pitää Openmindin avaus-keynoten. Aivan helppoa puhujan saaminen ei ollut, sillä viimeisimmät julkaisut ovat pitäneet nokialaiset kiireisinä. Maemo-laitteista vastaava johtaja Ari Jaaksi kertoi Maemosta ja N900:stä eilen Open Source in Mobile World -konferenssissa Amsterdamissa.

Quim Gilin lisäksi Openmindin keynote-puhujina esiintyvät eBox Technologiesin toimitusjohtaja Ignacio Correas ja kiinalaisen TargetSource Techin yhteisöstrategisti Peter Cheng.

Martin von Willebrand kertoo mielenkiintoisesta liiketoimintamallista, jossa asiakkaat laitetaan tekemään avointa yhteistyötä ja näin saadaan parempia tuloksia edullisempaan hintaan. Martin on kirjoittanut ideastaan FOSSBazaarin blogissaan. Mallia sovelletaan parhaillaan mm. avoimen lähdekoodin ohjelmien juridista tietopankkia kokoavassa Validos-yhdistyksessä.

Openmindissa luovutetaan myös vuoden 2009 Linux-tekijä -palkinto. FLUGin jakama palkinto myönnetään vuosittain yritykselle, yhteisölle tai yksityishenkilölle, joka on merkittävästi edistänyt Linux-kehitystä tai Linux-käyttäjien asemaa Suomessa. Palkinnon luovuttaa kansanedustaja Jyrki J. Kasvi.

Lisäksi tarjolla on paljon muuta mielenkiintoista (kuten sähkömoottoripyörä) sekä samoista aiheista kiinnostuneita ihmisiä, mikä yleensä johtaa mukavaan pörinään ja ajatustenvaihtoon.

Rekisteröityminen Openmindiin on auki vielä vajaan viikon keskiviikkoon 23.9. saakka.

Categories: tapahtuma Tags: ,

Uusi OpenOffice.org julkaistu

Avoimen lähdekoodin toimisto-ohjelmisto OpenOffice.orgista on julkaistu uusi versio, joka sisältää bugikorjausten lisäksi myös uusia ominaisuuksia. OpenOffice.org 3.1:ssä mm. käytetään antialiasointia grafiikassa, ja kommentointityökalua ja kieliopin tarkistusta on parannettu. Lista OpenOffice.org 3.1:n uusista ominaisuuksista löytyy projektin kotisivuilta.

Ohjelmisto ei näytä olevan vielä ladattavissa virallisilla sivuilla, mutta tulee sinne todennäköisesti myöhemmin tänään. Hätäisimmät Windows-käyttäjät voivat ladata sen esim. Betanewsin sivuilta.

COSS järjestää yhden päivän OpenOffice.org 3.1 -koulutuksen Tampereella torstaina 28.5. Koulutuksesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä minuun: matti.saastamoinen/at/coss.fi.

Päivitys 7.5.2009 12:27:
OpenOffice.org 3.1 on nyt ladattavissa projektin virallisilta sivuilta useilla eri kielillä. Suomenkielistä versiota odotellaan vielä ja se tulee aikanaan osoitteeseen http://fi.openoffice.org/.

Päivitys 7.5.2009 14:17:
JusSi kertoo blogissaan laajemmin OOo 3.1:n uusista ominaisuuksista ja parannuksista.

Categories: ohjelmistot Tags: ,